tiistai 13. kesäkuuta 2017

Birckala 1017

Vapriikissa aukesi kesäksi kaksi vaihtuvaa näytyelyä, niistä toinen on Pirkkalan Tursiannotkon monivuotisiin kaivauksiin, mutta myös muihin Pirkanmaan ja Hämeen rautakautisiin löytöihin perustuva Birckala 1017.


Vapriikin alakertaan on ennallistettu tyylitellysti tuhannen vuoden takainen Tursiannotko, jonka asukkaat elivät ikkunattomissa savupirteissä...


ja pitivät kotieläimiä jotka olivat nykyisten maatiaisrotujemme kantaisiä, mutta olivat kooltaan ja muultakin ulkonäöltään (lehmilläkin oli vielä sarvet) niistä poikkeavia.


Tursiannotkolaisten lusikoilla ei juuri soppaa syöty, paksuhkoa puuroa kuitenkin. Vasemmalla 1100-luvun pronssinen "hansavati" Saksasta.


Kuten sanottu, arkeologisia löytöjä on muualtakin kuin Tursiannotkossa. Esillepano on konstailematon ja selkeä.


Näyttelytekstit olivat kosketusnäytöillä, hieman värittömän oloisilla, ja tulin, oikeutetusti tai ei, siihen tulokseen että niden antama informaatio löytyisi ostamastani näyttelyjulkaisusta.


Normaalista kaihdan kaikkia audioguideja, mutta näitä kokeilin. Näyttelyn alusta saattoi poimia laitteen joka aktivoitiin ensin viereisellä Suomen lippu -ruudulla...


ja viemällä se sitten lähelle eri puolilla näyttelyä olevia ruutuja (kuvassa alhaalla oikealla) jolloin laitteesta kuuli Tursiannotkon asukkaiden kertomuksia elämästään. Harmi kyllä, että oli vasta kolmas näyttelypäivä ja useimpien härpäkkeiden akut alkoivat olla loppu.


Ja tietysti sai kokeilla aikakauden aseita ja vaatteita.



Pajassakin sai kilkutella.


Monia varmaan kiinnostaa tämä nurkkaus.


Janakkalan miekkamies miekkoineen, kahdelta eri aikakaudelta. Oliko hän Suomen ensimmäinen antiikkikauppias kuten on vitsailtu?


Hankin myös näyttelyjulkaisun Tursiannotko –tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle.


Kirja käsitti joukon artikkeleita, ei kuitenkaan esineluetteloa. Parhaiten jäi mieleen artikkeli myöhäisrautakauden uskonnosta ja mytologiasta Suomessa. Olin jotenkin ajatellut shamanismin jatkuneen kristinuskon tuloon asti, vaan sepä vaihtuikin jo aiemmin Skandinaviasta tulleiden vaikutteiden ansiosta tietäjälaitokseen. Tietäjät eivät enää shamaanien tavoin "matkustanut tuonpuoleiseen", vaan hoitivat tehtävänsä loitsujen taikasanoilla. Tärkeä rooli oli myös itkijöillä.


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...