maanantai 3. lokakuuta 2016

Pitkään odotettu sarjakuvasuomennos

Kun vuonna 2015 julkaistun sarjakuva-albumin takakannessa lukee että "Neliosaisen tarinakokonaisuuden päätösosa vihdoin suomeksi!", niin se on tässä tapauksessa harvinaisen totta. Luutnantti Blueberryn nuoruusvuosia Yhdysvaltain sisällissodassa kuvaavat albumit (Helvetilinen tehtävä, Säälimätön takaa-ajo ja Atlantan hurjapäät) ilmestyivät heti tuoreeltaan suomeksi vuosina 1991-93 Semicin kustantamina, ja tämä Veren hinta siis yli 20 vuotta myöhemmin salaperäisen kustantamo Misecin piraattisuomennoksena.

Blueberryjen suomennoshistoria on jo luku sinänsä, ja itse asiassa nämä neljä mainittua albumia muodostavat vain osan pitkäksi venynyttä nuoruussarjaa. Kuten ranskankieliseltä wikisivulta käy ilmi, Veren hinta (Le Prix du sang) on sarjan 9. osa, ja muodostaa alkuperäisessä ryhmittelyssä "Atlanta-syklin" (Cycle d'Atlanta) yhdessä sitä edeltäneen albumin Atlantan hurjapäät (Trois hommes pour Atlanta) kanssa.

Blueberryn seikkailut sisällissodan jälkeen, eli ns. pääsarjan albumit on suomennettu kokonaisuudessaan vuosien varrella Sanoma Oy:n, Jalavan ja Liken toimesta, mutta edelleen ilmestyvä nuoruussarja on katkennut vain pari albumia Veren hinnan jälkeen, Ranskassa niitä on ilmestynyt ainakin kymmenen lisää. Siinä mielessä kirjamessulöytöni oli vain aukon paikkaus. Josko nuoruussarjan muiden osien suomentaminen vie vuosikymmeniä, jää nähtäväksi.

Mutta niin, se itse albumi. Blueberryn loivat alunperin Jean-Michel Charlier ja Jean Giraud, molemmat jo edesmenneitä. Tarinaa ovat jatkaneet useammatkin käsikirjoittajat ja piirtäjät, ja tässä asialla ovat olleet François Corteggiani ja Colin Wilson. Piirrosjäljessä ei ole valittamista, mutta itse tarina on melko keskinkertainen. Ponnistelut Unionin voiton hyväksi on hetkeksi pantu syrjään, ja henkilökohtainen kostohan se ajaa miehiä eteenpäin jossain Georgian maaseudulla vuoden 1863 tietämissä, jopa siinä määrin että Konfederaation sotilaiden kanssa löytyy yhteisiä intressejäkin. Naisten asuttama maatila toi jotenkin mieleen Clint Eastwoodin leffan Korpraali John McB (The Beguiled, 1971), vaikka romantiikka jäikin yhteen erojaissuudelmaan.


5 kommenttia:

valkoinen hana kirjoitti...

Hyvää käsittelyssä :)

Anonyymi kirjoitti...

Mistä ton saa ostaa ja mihin hintaan? Onko se ävain käännetty vai myös julkaistu? Netistä kun etsii niin ei löydy kun sun arvostelu?

Kari Hintsala kirjoitti...

Ostin Turun kirjamessuilta viime syksynä, muistaakseni tamperelaisen sarjakuvakauppa Makedonian osastolta. Hinta taisi olla 25 € hujakoilla, ehkä, vaikea sanoa kun ostin siinä kaikenlaista muutkin. Ihan normaali sarjakuvakirja muutoin, mutta siis tosiaan piraattiversio.

Joni kirjoitti...

Olisiko tämä albumi sinulla myynnissä? ali.kippari@gmail.com

Kari Hintsala kirjoitti...

Ei valitettavasti ole.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...