maanantai 31. lokakuuta 2016

Aittavanhus Pärnussa

Pärnun pääkatu on nimeltää Rüütli eli Ritari. Sen varrella on useita upeiksi kunnostettuja vanhoja kaupunkitaloja, vaan yhdenpä portista näkyy vilahdus paljon alkuperäisemmässä kunnossa olevaa.



Melkoinen ilmestys sieltä takapihalta löytyikin.



Neuvostoaikainen muistolaatta kerto viroksi ja venäjäksi kyseessä olevan kivinen aitta 17. vuosisadalta.


Tapion matkassa Pärnuun kertoo aitan valmistuneen samana vuonna kuin viereisen asuintalon eli 1681, ja lisäkerroksen korkeine kattoineen 1780-luvulla. Edelleen rakennuksen kerrotaan olevan aitoa saksalaista fachwerk-tyyliä - suomenkielinen termi sille on ristikkotalo.


Ristikkotaloa rakennus on lähinnä yläosaltaan, mutta melko mielenkiintoisen näköistä oli alaosankin muuraus läheltä katsottuna.


Muutaman askelen uskalsin ylös portaita, mutta tarkempi harkinta kehotti jättämään arkkitehtuurimuistomerkin rauhaan.


Toivottavasti kiviaitankin kunnostukseen Pärnussa vielä rahaa löytyy, ennen kuin se aivan raunioiksi raukeaa.


perjantai 28. lokakuuta 2016

Käyn (Pärnun) autiota hiekkarantaa...

Syyslomalla rantakohteessa on oma melankolinen ulottuvuutensa. Kylpylähotellissa toki saunoo ja pulikoi, mutta pitihän sitä myös vilkaista mitä rannalle kuuluu. Tervis, kuten muutkin kylpylät, sijaitsee lähellä rantaa, ja näyttää sieltä käsin tältä.


Huoneemme oli oikeanpuoleisessa "Talo III:ssa", sen ikkunoista avautui näkymä puistikkoon.


Rantaan päin astellessa tuli ensimmäisenä vastaan muistutus surullisesta lähimenneisyydestä, muistomerkki Estonialle.



Kiven toisella puolella oli haaksirikon päivämäärä ja koordinaatit...


...toisella turman pärnulaisuhrien nimet.


Toisella puolen jokea häämötti Pärnun tavarasatama, ilmeisesti puutavaran laivaukseen keskittynyt...


...ja suoraan edessä toinen Pärnujoen rantoja pitkälti merelle päin jatkavista aallonmurtajista.


Sen päähän kuuluisi kävellä suutelemaan, mutta ehkä mieluummin kesäisemmässä säässä? Sen sijaan käännyimme kävelemään pitkin rantapuistikkoa, jon on sijoitettu taideveistoksia muutaman metrin välein.





Puiston jälkeen olivat vuorossa dyynit. Kyltti informoi vain naisille varatusta nakurannnasta...


...vaan eipä ollut rannalla nakuilijoita häirittäväksi. Rannalla oli yhtä autiota kuin Normandiassa edellisvuonna, kylmempää vain.


Jonkun aikaa hiekassa tallottuamme palasimme rantabulevardille. Yhtä autio oli sekin, muistikuvat edelliseltä käynniltä kesällä 2010 täyttivät sen kuvankauniilla virolaistytöillä myymässä jäätelöä kärryistään.



Lopulta saavutimme Tervise Paradiis -kylpylään ja sen kahvilan lämmittävine kaakaoineen. Varsinainen hiekkaranta päättyy tähän. Hotellin edessä olevan ruovikon ylle on keksitty rakentaa luontopolku, ja sillepä riitti kuljeskelijoita koleassa syyssäässäkin.

.

torstai 27. lokakuuta 2016

Kulttuurimatkailijan Pärnu

Pärnun museon kaupasta löytyi yksi ainoa suomenkielinen kirja, Tapion matkassa Pärnuun, ja se oli hankittava jo pikaisen selaamisen jälkeen. Tapio Mäkeläisen kirja on huomattavan vaatimattomasti nimetty, paremminkin nimeksi olisi sopinut Pärnun seudun arkkitehtuuriopas, sillä Mäkeläisen opus käy läpi epäilemättä jokaisen vähääkään mainitsemisen arvoisen rakennuksen Pärnun alueelta, ympäröiviä lähiöitä myöten. Niinpä löysimme kirjasta mm. oman kylpylähotellimme (Tervis) ja sieltä keskustaan johtavan kävelyreitin varrella ihmettelemämme hotelli Vesiroosin, jonka opus tiesi kertoa alunperin olleen Kirovin kalastajakolhoosin pensionaatti. Tervisiä vastapäätä Seedri-kadun toisella puolella olevat omakotitalojen kirja tiesi kertoa olevan vuosilta 1932-34. Nopeimmin on vanhentunut ja vanhenee vain lopun listaus ravintola- ja kahvilapalveluista.

Aivan verraton tietopaketti jos haluaa Pärnussa muutakin kuin lillua rantavedessä (kesällä) tai kylpylän porealtaissa (talvella), ja kannattaa hankkia se heti loman alussa jos sen suinkin jostain löytää. Mäkeläisellä kerrotaan olevan 35 vuoden kokemus matkanjohtajana ja oppaan tehtävistä Virossa. Kirjojakin on ilmestynyt kymmenkunta, ja monenlaisten tunnustusten lisäksi mies on myös "Setomaan kuningaskunnan kunniakonsuli".

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Lydia Koidulan kotimuseo

Koidula Muuseum tuli sekin vastaan sattumalta, etsiessäni Pärnujoen takana olevaa Vanhan Pärnun muistomerkkiä.


Lydia Koidula (1843-86) oli virolainen kirjailija ja kansallisrunoilija, jonka useimmat suomalaiset taitavat parhaiten muistaa 100 kroonin setelistä. Talo on hänen lapsuudenkotins, jossa isä Johann Voldemar Jannsen piti koulua ja toimitti ensimmäistä vironkielistä saanomalehteä nimeltä Perno Postimees.

Karun koululuokan lisäksi museossa on Jannsenien koti-interiöörejä.




Runsaasti oli myös perheelle kuuluneita kirjoja ja pikkuesineitä sekä valokuvia.


Viimeisenä oli huone jossa Lydia kuoli Kronstadtissa, jonne hän oli muuttanut latvialaisen meriupseerimiehensä mukana.


Lydia Koidulalle pystytettiin muistomerkki jo 1929, se on Pärnun keskustassa hänelle nimetyssä puistossa.


Koulumestari-isä sai oman veistoksensa vasta 2007, jolloin Perno Postimees -lehden ensimmäisen numeron ilmestymisestä tuli kuluneeksi 150 vuotta. Veistos on vanhankaupungin keskeisellä Rüütli-kadulla.


Uuden kansanperinteen mukaan Jannsenin kädessä olevaa lehteä voi varmistaa itselleen vain hyviä uutisia koko päiväksi. Kovin kiiltäväksi ei se ole siitä vielä kulunut.


Ja sitten se Vanha Pärnu, jota olin etsimässä... Siitä on muistona vain 2001 pystytetty muistomerkki. Tuolloin tuli kuluneeksi 750 vuotta paikalla olleen tuomiokirkon vihkimisestä.



Tämä Vanha Pärnu, joskus myön nimellä Perona tunnettu, oli eri paikka kuin nykyinen Pärnu, joka kuitenkin laskee vuoden 1251 perustamisvuodekseen. Raja kulki aikoinaan Pärnujoessa, ja joen pohjoispuolen Vanhoine Pärnuineen kuului Saarenmaan-Läänemaan hiippakuntaan (kuten Kuressaaren ja Haapsalun linnatkin), eteläpuolen ns. Uusi Pärnu saksalaisen ritarikunnan alueisiin. Vanhankaupungin alueella sijainneen ritarikunnan viimeisetkin jäänteet hävitettiin neuvostovuosina.


tiistai 25. lokakuuta 2016

Pärnun nykytaiteen museo

Pärnu uue kunsti muuseum tuli vastaan melkeinpä vahingossa.


Esillä oli sillä hetkellä lähinnä tekstiilitaidetta ja keramiikkaa. En tunne sen enempää virolaista kuin muunkaan maan nykytaidetta, joten tässä vain muutama kuva. Näyttelytilat eivät suuren suuret ole.






Eikö rivissä olevat kivet ole jo klisee?


Mut tää oli jotenkin hauska...


...ja varsinkin nämä.


Museon aulassa oli vielä Peeter Allikin 2001 maalaama Konstantin Pätsin muotokuva...


...ja kahvila, jonka antimet tosin jäivät maistamatta koska jatkoimme matkaa heti näyttelyn katsottuamme.

.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Pärnun museo

Pärnu Muuseum löytyy osoitteesta Aida 3, vanhankaupungin pohjoiselta puoliskolta.


Sisääntuloaulassa on pala hansakoggin kylkeä, löytö Pärnujoen pohjasta vuodelta 1990.


Aulan lattian alla on vanhemman rakennuksen jänteitä.


Museo lupaa 11000 vuotta historiaa, joten liikkeelle lähdetään kivikaudesta. Huoneessa keskeisen sijan on saanut karhu, ehkäpä toteemieläimenä.


Viron vanhin asuinpaikka, Pulli, sijaitsee vain 5 km päässä Pärnusta. Ennallistus toi mieleen Turun linnan vanhan perusnäyttelyn kivikausivitriinin, täällä vain puuhissaan askaroi naisen sijasta mies.


Museon ylpeys on tämä Itämeren alueen vanhin ihmishahmoinen artefakti, ajoitettu vuoden 6200 eKr. tienoille.


Kampa- ja nuorakeramiikka yhdistää Turun ja Pärnun seutuja.


Kivikaudesta hypättiin suoraan keskiaikaan. Pärnujoen takana sijainneen ns. Vanhan Pärnun linnoituksen pienoismallin ympärillä oli arkeologisia löytöjä, jälleen varsin samantyyppisiä kuin meiltä.




Kauppatavaraa ja -reittejä.


Pärnusta kertovan elokuvan kautta siirryttiin barokin ajasta kertovaan osuuteen.


Huonetta halllitsi kaupunkia 1600-luvulla kuvaava pienoismalli. Bastionilinnoitteet rakennettiin tuolloin, ruotsalaiskaudella.


1800-luvun kylpyläelämä (pukukoppeineen) ja Viron ensimmäisen tasavallan kausi oli seuraava kokonaisuus.


Viron vapaussodan muistomerkin jäänteet. Neuvostomiehityksen aikana ne tuhottiin niin täällä kuin kaikkialla muuallakin Virossa ja korvattiin miehittäjien muistomerkeillä "Viron vapauttamisesta" - tausta jonka jokaisen toivoisi muistavan vaikkapa muutaman vuoden takaisen pronsisoturijupakan yhteydessä.


 Neuvostovallan viimeiset vuodet: punalippuja...


ja olohuoneen kodikkuutta.


Museon kolmannessa kerroksessa on vaihtuvien näyttelyiden tila. Siellä oli nyt valokuvia Pärnusta ennen ensimmäistä maailmansotaa, osa suurina 3D-kuvina joiden katseluun annettiin lasit mukaan.




Näyttelytilassa pyöri myös sadan vuoden takainen elokuvahupailu, jossa pärnulaisherrat lähtevät karhujahtiin, runsailla alkoholimäärillä itseään rohkaistuaan. Vaatteet riekaleinahan sieltä takaisin tullaan.


Museon yhteydessä on myös pieni kahvila, josta sai keittolounasta. Ulkona sisäänkäyntiä vastapäätä on tällainen vastikään (vuoden 2015 tammikuussa) pystytetty muistomerkki.


Se on omistettu Gustav Fabergélle, joka syntyi Pärnussa 1814.


Gustav perusti 1842 nimeään kantavan kultasepänliikkeen Pietariin...


...mutta pöydällä olevat piirustukset liittyvät pikemminkin hänen poikaansa Peter Carl Fabergéhen, joka loi liikkeen maailmanmaineen keisarillisilla pääsiäismunilla.

.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...