perjantai 29. heinäkuuta 2016

Turun Historiallinen Arkisto 67

Tulipa liityttyä myös Turun Historialliseen Yhdistykseen, jonka jäsenlehti ilmestyy kerran vuodessa, kuva ohessa. Varsin ohueksi läpyskäksi lehti sisälsi aika paljonkin juttuja, osin aika lyhyitä, oli professorien haastatteluja ja muisteloita ym. sälää, joten mainitsen vain itseäni kiinnostaneet.

Niihin kuului kuului Harri Holmasta kertova, hän oli Suomen ensimmäisiä Ranskan lähettiläitä (vuodesta 1927), ja kultturelli kosmopoliitti. Holma jatkoi lähettiläänä vielä sodan sytyttyäkin, Ranskan antauduttua Vichyssä, kunnes senkin tultua miehitetyksi sai siirron Vatikaanin lähettilääksi. Sodan jälkeen ura jatkui Italian lähettiläänä ja itse asiassa Holma puolisoineen on haudattu Caprin saarelle.

Petri Talvitie on kirjoittanut Turun Kakskerrassa sijaitsevan Brinkhallin kartanon liiketoiminnasta 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Kartanon omisti tuolloin Gabriel von Bonsdorff, jonka ajalta on myös tilan nykyinen päärakennus. Bonsdorff perusti tilan maille mm. "englantilaistyylisen nahkatehtaan", josta ei kuitenkaan ole jäänyt jäänteitä. Englantilaisen siitä teki tammenparkilla parkitseminen, joka oli tosin tunnettu Turussa jo 1700-luvun puolivälissä. Erityisen tunnettu Brinkhall oli kuitenkin puutarhastaan, ja varsinkin päärynälajikkeestaan, Brinkhallin sokeripäärynästä. Kartanon mailta lajike on kuollut, mutta kirjoittaja aprikoi mahdollisuutta että sitä kasvaisi vielä jossain, tehtiinhän sen taimilla aikoinaan kauppaa.

Lehdessä muistellaan myös yhdistyksen viime kesäistä matkaa Gotlantiin. Tänä syksynä ollaan menossa Kuurinmaalle, jonne olen tulossa mukaan. (Yhdistyksen järjestämä oli myös kevätretki Laukkoon.)

Lehden omakohtaisesti lähin artikkeli oli sen viimeinen, Louis Clercin muistelo Fantasiapelien Turun myymälästä ja sen legendaarisesta myyjästä Mika Laaksosesta. Harmillisesti juttu on vain roolipelien näkökulmasta, mutta myytiinhän tuossa Rauhankatu 1:n kivijalkapuodissa myös kunnon strategiapelejä. Monet kerrathan siellä tuli niitä 1990-luvulla hiplattua ja aika usein ostettuakin. Ehkä tässä voi jo tunnustaa, että jos laatikko oli muoviin kääritty, tuli tavaksi rykäistä ja samalla nirhaista kääre sen verran rikki että paketin kehtasi aukaista - kuka sitä nyt sikaa säkissä.


torstai 28. heinäkuuta 2016

Muinaistutkija 2/2016

Lehden artikkeleista kaksi perustuu jo hyvinkin varhain tehtyjen löytöjen uudelleentulkinnalle. Eeva Jonssonin kirjoittaa Hämeelinnan Linnaniemen (nyk. Varikonniemen) viikinkiaikaisesta kaulaketjusta, joka löydettiin jo 1894. Ketju on yksi kuudesta vastaavasta Suomesta löydetystä ja kolmesta Virosta löydetystä. Kaikkien koristeina on ollut alunperin islamilaisia tai bysanttilaisia hopearahoja, myöhemin ketjuihin on lisätty myös länsimaisia rahoja. Jonssonin johtopäätös on että kaikki käädyt on valmistettu lyhyen ajan sisällä ja ehkä jopa saman hopeasepän toimesta n. vuoden 1000 tienoilla joko Hämeessa tai Varsinais-Suomessa.

Tiina Vaskon aiheena taas on vuonna 1938 aivan tästä kotinurkilta eli Turun (silloisen Maarian) Taskulan ristiretkiaikaisesta kalmistosta löydetty hopeasormus. Löydöt jaettin tuolloin Kansallismueon ja Turun historiallisen museon kesken, sormus päätyi jälkimmäiseen eli kuuluu nyt Turun museokeskuksen arkeologisiin kokoelmiin. Taskulan sormus on 9-kulmainen, joista kukin sivu muodostaa oman kuvakentän, enimmäkseen erilaisia ristikuvioita, ja kahdessa vierekkäisessä Kristuksen kasvot niin että päälaet ovat vastakkain. Koristelu on tehty itäisellä niellotekniikalla, mutta kuva-aiheiden toteutus on skandinaavinen. Vaskon olettamus on että sormus olisi tehty Gotlannissa.

Mikko Moilasen artikkeli käsittelee hänen paljon julkisuutta saanutta väitöskirjaansa miekkojen säiläkirjoituksista. Johtopäätöshän oli että niitä on ollut ainakin kolmanneksessa nuoremman rautakauden miekoista ja että niitä on osattu tehdä myös täällä Suomessa.

Andrea Koiviston ja Elina Terävän lastenkirja Aikamadot on saanut hauskan arvostelun. Lehden lopussa on vielä listaus vuonna 2015 valmistuneista arkeologian alan graduista lyhyen kuvauksen kera.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

SKAS 3/2015

Suomen keskiajan arkeologian seuran julkaisun alussa oli keskustelua arkeologisten kaivausten kilpailuttamisesta sekä oppialan itsetutkiskelua, skippaan ne tässä. Varsinaisissa artikeleissa käsiteltiin Mankbyn kuninkaankartanon riihtä 1500-luvulta sekä Raaseporin linnan luona tehtyjä kaivauksia. Kummastakaan en hirveästi saanut irti, mutta joka itse haluaa asiaan tutustua niin Mankbyn kaivausrapotit löytyvät täältä, minkä lisäksi Mankbystä ilmestyi vastikään julkaisu. Raaseporissa kaivetaan tänäkin kesänä, seurata sitä voi täällä.

Kiintoisin oli Georg Haggrenin katsaus Ruotsin kaupunkiarkeologisiin pelastuskaivaushankkeisiin 2000-luvulla, sillä se käsitteli aihetta laajemminkin. Yorkin ja Museum of Londonin roolin tunsinkin, ja molemmissa on tullut käytyäkin. Sen sijaan en tiennyt miten käänteentekevä rooli pohjoismaissa oli Norjan Bergenin vuoden 1955 tulipalolla. Tuhoutuneen puukaupungin alta paljastuneen alueen pelastuskaivaukset kestivät muutaman kuukauden sijasta 12 vuotta! Valtavasta materiaalista julkaistaan tutkimuksia edelleen.

Ruotsissa koettiin kaupunkiarkeologian kultakausi 1960-80-luvuilla. 1990-luvulla tuli lama, mutta myös rakennuttajien idea rakenta paalujen varaan ja laattojen päälle, jolloin kulttuurikerrostumat olisivat, niin luultiin, turvassa. Näin ei ollutkaan, ja vuodesta 2010 on taas suoritettu pelastuskaivauksia, joskin selkeillä kysymyksenasetteluilla. Metodit ja teknologia ovat vuosikymmenien aikana kehittyneet.

Castella Maris Baltici XIII -konferenssin yhetydessä julkaistu Castles at War sai kehuja. Linnatutkimus vaikuttaa palanneen korostamaan linnojen roolia sodankäynnissä, sosiaalisten, hallinnollisten, taloudellisten ja symbolisten ulottuvuuksien ohella. Kirjassa mm. todetaan elokuvien rakastaman tavan kaataa kuumaa tervaa muureilta hyökkääjien päälle olleen enemmän legendaa kuin faktaa. Itse olen aina ajatellut että kiehuva vesi olisi ajanut saman asian, jos sen kyörääminen riittävän suurissa määrissä ylös muureille olisi mahdollista ollut.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Uusia militariasarjoa (4)

Mitäpä olisi trilogia ilman neljättä osaansa! Brittiläisen Crowood Pressin Europa Militaria -sarja paksumpine Europa Militaria Special -laajennuksineen on sekin ilmestynyt jo parin vuosikymmenen ajan, joten ihan uusista tulokkaista ei tässäkään ole kyse.

En ole tätäkään sarjaa kokonaan kerännyt, sillä siinä on aika uusiakin aiheita, kuten jenkit ja britit Lähi-idän sodissa yms. Vanhemmista ajoista löytyy historianelävöitystä dokumentoimalla koottuja kirjasia roomalaisista, samuraista, Englannin sisällissodasta sekä tietysti Napoleonin sodista ja Amerikan sisällissodasta. Kirjaset ovat melko kuvapainotteisia eikä taustainformaatiota kauheasti ole. Mutta onpahan histel-ihmisten väkertämät vaatteet ja varusteet kuvattu antaumuksella yksityiskohtia myöten.

Esimerkkiopuksena tähän suht tuore nide, viime syksynä ilmestynyt spessu The Medieval Fighting Man - Costume and Equipment 800-1500, joka mukavasti kattaa raon joka oli jäänyt jo 1997 ilmestyneen The Vikings -kirjan ja  vuonna 2000 ilmestyneen myöhäiskeskiajan pukuihin keskittyneen Medieval Military Costume -julkaisun väliin.

Mukavaa näissä kirjoissa on myös se, että kuvitus ei ole kokokaan Englannista, vaan eri puolilta Eurooppaa, usein mm. Saksasta. Keskiaikakirjasen  kannen kuvituksena on muuten usein kopioitu Gjermundbyn kypärä. Syynä suosioon lienee se, että se on Pohjoismaiden ainoa säilynyt viikinkiaikainen kypärä, kuten eräässä toisessa blogissa muistutettiin.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Uusia militariasarjoja (3)

Tai no uusi ja uusi, ranskalaisen Histoire & Collections -kustantamon Officers and soldiers -sarja on ilmestynyt jo ainakin vuosituhannen vaihteesta asti, mutta koska vauhtiin päästiin ja trilogia, niin käsitellään sitäkin tässä.

Kaksia aivan ensimmäistä osaa kertoivat, voitteko uskoakaan, Unionin ja Konfederaation sotilaita, mutta sittemmin on pysytty tiukasti Ranskassa. Sarja on jo liian laaja kaikkien osien luettelemiseen, mutta painopiste on ollut kuningasvallan ja Napoleonin sotien ratsuväessä, sekä Napoleonin kaartinjoukoissa. Maailmansotia on käsitelty parin niteen verran kumpaakin.

Kirjoissa on huikea määrä piirroksia, jotka ovat täynnänsä pikkutarkkoja yksityiskohtia. Sotilailla on vain mannekiinin rooli, kuvattuina jäykästi suoraan edestä tai sivusta. Informaation määrässä nämä voittavat Ospreyn läpyskät mennen tullen. Itse asiassa skeptisempi alkaa epäillä miten tarkkaan jokainen nappi ja nauha voidaankaan tietää? No, uskotaan että kaikki Ranskan armeijan pukuohjesäännöt 1600-luvulta alkaen ovat tallella, mutta silti sitä miettii miten millin tarkasti niitä noudatettiin.

Uniformologian raskasta sarjaa.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Uusia militariasarjoja (2)

Unkarista tulee puolestaan Győző Somogyin kirjoittama ja kuvittama sarja, joka kuvaa Unkarin armeijoita myöhäiskeskiajalta maailmansotiin saakka. Niistä esimerkkinä tässä The Army of King Mathias 1458-1526.

Kuningas Matias Corvinuksen aikaa käsitellään vain puoli sivua englanniksi (unkarinkielinen versio vie toisen puolen), ja kaksikieliset kuvatekstitkin ovat peräti minimalistiset. Mutta kuvia, niitä riittää, kaikki 84 sivua kannesta kanteen. Somogyin piirrostyyli on melkoisen pökkelömäinen, suorastaan naivistinen, ja ihmiskasvot suorastaan, noh, sanoinkuvaamattomia. Kun tyyli ei mitään pikkutarkkaa ole, niin en oikein tiedä kelle tämä on suunnattu, ehkä miniatyyristrategiapelaajille maalausmalleiksi?

Väriä riittää, keski- ja uuden ajan taitteessa kun ollaan. Haarniskoituja ritareita, jalkaväkimiehiä musketteineen ja paviiseineen, itämaisia vaikutteita... Ehkä kirjanen voisi olla omiaan heraldiikasta kiinnostuneille, sillä mukana on roppakaupalla lippuja ja vaakunoita (muutamat kahteenkin kertaan). Oman huomioni kiinnitti paviisi, jonak alapäässä oli teräskärki maahan kiinni iskemistä varten - oliko sellaisiakin todella?

Jos pääsee tuosta ainakin itseäni tökkivästä piirrostyylistä yli niin, ehkä tämä on aikakaudesta kiinnostuneelle mielenkiintoinenkin hankinta. Sarjaa on ilmestynyt tähän mennessä 10 osaa, tässä niistä loput:

Warriors of the Hungarian Frontier 1526-1686
The Army of Transylvania 1559-1690
Hungarian Soldiers of Maria Theresa 1740-1768
Hungarian Military 1768-1848
The Honvéd Army 1848-1849
Francis Joseph's Hungarian Regiments 1850-1914
Royal Hungarian Defence Forces 1868-1914
Hungarian Soldiers in the World Wars 1914-1918, 1939-1945
Hungarian Military Flags

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Uusia militariasarjoja (1)

Amerikkalainen The Countryman Press Vermontin Woodstocissa on alkanut julkaista sarjaa kotimaansa sotilaista kohdeyleisönä historianelävöittäjät. 64-sivuinen formaatti tuo mieleen Ospren, mutta kuvitus on kokonaan valokuvina, "a collection of artifacts and existing reproductions", tosin lukijan tehtäväksi jää arvioida mikä on aitoa ja mikä kopiota.

Amerikan vapaussotaa käsittelevän kirjasen Soldier of the American Revolution alun historiikki kertaa vain aivan sodan alun, Lexingtonin ja Corcordin kahakat, joihin myös kannen vuosiluku 1775 viittaa. Amerikkalaisten osalta onkin käsitelty vain sodan alun nostoväkijoukkoja (militia). Brittisolttuja esitellään lopussa lyhyesti.

Pääpaino on käytännön informaatiossa aseista ja varusteista sekä sotilaselämästä, joka toki oli varsin samanlaista molemmin puolin Atlanttia, aina Suomea myöten. Taistelut käytiin piilukkomusketeilla, joiden patruunoiden valmistus (ruuti ja kuula kääräistiin paperiin) ja ampumisen vaiheet käydään läpi. Aseiden piiput oli tapana hinkata kiiltäviksi talin ja tiilijauhon sekoituksella, mutta jossain vaiheessa sotaa hoksattiin antaa piipun ruostua ohuesti ja suojata syntynyt pinta öljyämisellä tai vahauksella. Auringon heijastumat eivät enää antaneet ampujaa ilmi tai haitanneet tähtäämistä piippua pitkin. Sitä en ollut tiennytkään että Pohjois-Amerikassa ei tuolloin tunnettu piiesiintymiä, vaan kaikki miljoonat aseisiin tarvitut piikivet tuotiin Ranskasta tai Englannista.

Piin lisäksi ei ollut myöskään rahaa, sillä Britannia oli kieltänyt jalometallien ja kolikkorahan viennin siirtomaihin. Käytössä pyöri varsinkin espanjalaista rahaa, mitä kautta dollari tuli uuden valtion valuutan nimeksi. Kapinaan nousseiden siirtokuntien paperiraha, kuten arvata saattaa, oli sodan lopulla arvotonta.

Rahan lisäksi sotilas kantoi mukanaan pelikortteja, tulentekovälineitä (ajan teknologiasta rikkitikkuineen kaikkineen video täällä), ompelutarvikkeita, ruokailuvälineitä (ei välttämättä kuitenkaan haarukkaa), mutta harvemmin kirjoitustarvikkeita, ja silmälaseihin oli varaa vain rikkaammilla. Lukutaitoisten osuus Uuden Englannin aikuisväestöstä oli kuitenkin kaksinkertainen verrattuna emämaahan, ehkä puritaanien raamatunluvun seurauksena. Kirjoitustaito ei kuitenkaan ollut yhtä yleinen.

Hauskoja yksityiskohtia olivat vielä se, että amerikkalaiset viihdyttivät vielä tuolloin itseään munniharpulla (jonka nimi sikäläisittäin on trump!) ja että musketin lyijykuulista sai takomalla nopeasti nopan pelaamiseen.

Sitä tuskin hämmästytte että sarjan muut osat käsittelevät Unionin, Konfederaation ja D-Dayn amerikkalaissotilaita.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Turun keskiaikamarkkinat 2016

Ja taas ne ovat, jokakesäiset keskiaikaiset markkinat Turun Vanhalla Suurtorilla.


Nauvolaiset ovat paenneet merirosvojen hyökkäystä, ne jotka hengissä selvisivät.


Leikarit ovat pyydystäneet verkollaan merenneidon.


Sisällä raatihuoneella sai kuunnella TUCEMEMS:n seminaarin esitelmiä, tässä äänessä Aino Liira.


Sahtia padassa kypsymässä...


ja valmiina mukissa.


Kalloja ja omenoita.


Markkinoilla tulee popsittua kaikenlaisia herkkuja, kuten paahdettuja manteleita.


Uutena tulokkaana markkinoilla oli Suomen Numismaattinen Yhdistys. Myöhäisantiikin roomalaisen kolikon sai vitosella ja venäläisen tipparahankin kympillä! Ja alan kirjallisuutta tietysti myös edullisesti.

.
Markkinat jatkuvat sunnuntai-iltaan saakka.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...