tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kirjansolkia kirkon alta


Erilaisille luennoille ja tapahtumiin tulee facebookissa useammin ilmoittauduttua kuin mentyä, mutta eilen sain aikaiseksi laittautua Turun tuomiokirkkoon kuuntelemaan Janne Harjulan luentoa Kirjoja ja kirjanosia 1600- ja 1700-lukujen haudoista​. Heti kättelyssä saimme kuulla ettei luentopaikkamme nykyään tukevan kivinen lattia ollut sitä vielä suinkaan 1700-luvulla. Pitäjänkirkkojen tapaan sen lattia oli enimmäkseen puinen, ja hautaamisen vuoksi alituisen myllertämisen kohde. Lattian lahoamisen vuoksi ihmisiä jopa loukkaantui putoillessaan sen läpi hautoihin.

Luennon pääaihe olivat kuitenkin kirjat ja kirjojen jäänteet, ja niitä on tuomiokirkon lattian alta perin vähän, ehkä siksi ettei Juhani Rinne niitä kaivauksissaan noteerannut? Pitäjänkirkoista niitä on kuitenkin vaikka miten paljon. Kirjojen sulkeminen, suorastaan puristaminen kiinni soljilla oli tietysti jo keskiaikaista perua, mutta vasta nyt kuulin että siihen oli hyvä syy: lehdet olivat pergamenttia ja olisivat muutoin imeneet itseensä kosteutta ja koko kirja menettänyt muotonsa.

Tapa jatkui uskonnollisten kirjojen osalta niiden muututtua paperisiksi, ehkä osin symboliikan vuoksi: pyhän kirjan avaaminen ja sulkeminen oli osa uskonnollista toimitusta. Useimmiten tuo kirja oli virsikirja (jossa nykyisestä poiketen oli muitakin hengellisiä tekstejä kuin virsiä), joita alettiin painaa 1600-luvun jälkipuolelta alkaen yhä enemmän ja enemmän, hyvin moni omisti sellaisen, ja pariskunta tarvitsi kaksi koska miehet ja naiset olivat kirkkosalissa eri puolilla.

Mutta miksi kirjanosia ja varsinkin solkia löytyy kirkonlattioiden alta? Itselleni tuli jossain määrin yllätyksenä 1600-ja 1700-lukujen tapa varustaa varsinkin varakkaampi vainaja suorastaan hauta-antimilla: liitupiippuja, nuuskarasioita, silmälaseja jne. pantiin arkkuun ja vainaja myös puettiin arvokkaisiin vaatteisiin, kaikkien kieltojen vastaisesti. Virsikirjalla oli kuitenkin tärkeämpi merkitys, sen saattoi ajatella pitävän vainajan poissa elävien ilmoilta, ja toisaalta takaavan tälle pääsyn taivaaseen. Pars pro toto -ajattelun mukaisesti myös kirjan osa, yksi lehtikin, saattoi ajaa saman asian.

Kirjansolkia on kuitenkin löytynyt enemmän kuin pelkkien hauta-antimien puolesta olisi uskottavaa. Tähän ei tutkimuksella ole yksiselitteistä vastausta. Ensinnäkin niitä yksinkertaisesti irtosi ja hukkui, putosi lattialankkujen välistä. Markus Hiekkanen on Espoon kirkon tutkimuksissa kuitenkin esittänyt että niitä olisi tarkoituksella pudotettu lattianraoista eräänlaisina uhrilahjoina, katolisen uskon uhritukkikäytännön kansanuskomuksellisena jatkumona. Kirjallisia viitteitä tästä on kuitenkin vähän. Metallisina ja koristeellisina (eivät kuitenkaan rahallisesti kalliina) ne olisivat ajaneet saman asian kuin samaan tarkoitukseen käytetyt kolikot. Tapa näyttää keskittyvän 1600-luvun lopun suuriin kuolonvuosiin ja 1700-luvun alun isonvihan vuosiin.

Janne Harjulan artikkeli aiheesta täällä.

Kuva: Hopeisia rokokootyylisiä virsikirjansolkia, Turun museokeskus, Finna.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Turun linnan kirkon tuhoutunut irtaimisto

Otsikko kertoo kaiken. Tässä se on, listaus jatkosodan alun pommituksessa Turun linna kirkon mukana palaneesta kirkollisesta esineistöstä, arvioituine korvausarvoineen. Vain pieni sirpale kaikista toisen maailmansodan aiheuttamista valtavista inhimillisistä ja aineellisista tuhoista, mutta suuri Turun kaupungin historialliselle museolle ja sen varjelemalle kulttuuriperinnölle. Kuvat saa näkymään paremmin avaamalla ne (hiiren oikealla näppäimellä) uuteen välilehteen ja klikkaamalla siellä suuremmiksi.




.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kemi-Tornion taistelut 1944

Mikael "Miku" Grönroosin suunittelema Tornio '44 ilmestyi vime vuonna, ja tuli tuoreeltaan hankittuakin, mutta pelaamaan sitä ehdittin vasta nyt. Peli kuvaa Kemin ja Tornion alueella lokakuun alussa 1944 suomalaisten ja saksalaisten välillä. Lapin sota alkoi tuolloin tosissaan kun valvontakomission painostuksesta ei voitu enää tyytyä seuraamaan saksalaisjoukkojen vetäytymistä, vaan sotatoimiin oli ryhdyttävä 1.10. mennessä. Tuona aamuna alkoikin tapahtua, kun suojeluskuntajoukot valtasivat Tornion ja Oulusta lähteneet 3. divisioonan joukot nousivat maihin Röytän satamassa. Osasto Pennanen varmisti Kemin seudun tehtaiden säästymisen tuholta, mutta ankaria taisteluja käytiin sekä Kemissä että Tornionjokilaaksossa saksalaisten yrittäessä murtautua ulos saartorenkaasta.

Taustoituksen jälkeen avataan pelilaatikko.


Elikkäs normikamaa karttoineen, sääntöineen, nappuloineen ja taulukoineen - ja Mikun vakuutus että on pelin omin käsin pakannut! :-)


Peli ehdittiin viikonloppuna pelata kahdesti, molemmilla kerroilla se päättyi suomalaisten voittoon jo puolessavälissä. Pelissä voi nousta Röytän lisäksi maihin Ajoksessa (Kemin ulkosatatama, kuten Röyttä Tornon) tai suoraan Kemiin. Kohteen valinta vaikuttaa siihen miten pian saksalaisjoukot ryntäävät kartalle Oulun suunnasta tulevaa tietä. Ensimmäisessä pelissä suomalainen nousi kaikkiin kolmeen eli saksalaiset saapuivat Kemin mukaan eli mitä pikimmin. Tässä yritetään pitää Kemin läpi kulkevaa tietä auki perässä tuleville. (Synnyinkotini on heksissä, jossa kuvassa on vihreä saksalainen 1-2-6 yksikkö, eli peli oli pakko hankkia jo kotiseuturakkaudenkin nimissä)


Saksalaiset varuskunnat tunnettiin Suomessa "Pikku-Berliineinä", sellainen oli myös Torniossa, ja sieltä löytynyt alkoholivarasto aiheutti kuuluisasti katkon suomalaisten sotatoimiin. Myös tämä oli otettu pelin säännöissä huomioon: saksalainen saa ennen pelin alkua määritellä kaksi heksiä viinavarastoiksi, joihin tullessaan suomalaisjoukot joutuvat pysähtymään, kärsien ensin kierroksen humalasta (intoxication) ja toisen krapulasta (hangover). Kuvan tapauksessa viinat oli kätketty heti Kirkkoputaan siltojen takaiseen 1 voittopisteen heksiin.


Ensimmäisen pelin hävisin saksalaisena siksi etten ymmärtänyt yrittää puolustaa myös Kemijoen teidenvarsia. Suomalainen livahti sieltä ulos kartalta ja keräsi ulosmenneillä joukoilla tarvittavat 40 pistettä. Jälkimmäisessä jätimme viinasäännön käyttämättä, suomalainen nousi maihin alussa vain Röyttään ja juoksi sen enempää humalan kuin krapulankaan haittaamatta valtaamaan koko Tornionjokilaakson. Parannettavaa olisi siis saksalaisten suoritteessa. Voittaakseen heidän pitäisi pysytellä kartalla liikoja tappioita kärsimättä aivan pelin loppuun ja livahtaa vasta sitten ulos pohjoisreunalta.

Peli kestää 1.-8.10. ja sekä päivä että yö pelataan erikseen eli kierroksia on 16. Sään heittää kumpikin pelaaja omalle vuorolleen erikseen, ja se voi olla aurinkoinen (lentäminen ja maihinnousut sallittu), pilvinen (vain maihinnousu sallittu) tai myrskyinen (ei lennetä eikä laivailla). Osastot ovat komppanian vahvuisia ja niitä on aika paljon, counter glutter on paikoin tosiasia. Lisäksi on sanottava että taistelusäänöt olivat peräti konstikkaat.

Tässä vielä yksi kuva ensimmäisestä pelistä, Kemin ja Tornion väliseltä tieltä Kaakamon paikkeilta...


...sillä sinne sattui osumaan saksalainen Panzer-Abteilung 211, juuri niille sijoille joille sen ranskalaiset Somua S-35 -panssarivaunut 1944 pysäytettiin. (Kuvat: SA-kuva)




.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Sotaretki Jäämeren rannalle


Petsamon alueen vaihtamisesta Karjalan kannakselta Venäjälle luovutettuun Siestarjoen asetehtaan alueeseen sovittiin jo 1864. Autonomian aikana asiaa ei kuitenkaan pantu toimeen, mutta myös neuvostohallitus vahvisti alueen siirron punaisen Suomen hallituksen kanssa. Maailmansodan ja vallankumouksen kurimuksessa ei valkoinen Suomi jäänyt odottelemaan, vaan lähetti parikin retkikuntaa Petsamoa "perimään" kuten sanonta kuului.

Ensimmäistä näistä keväällä 1918 johti turkulainen lintutieteilijä ja itsenäisyysaktivisti Thorsten Renvall. Petsamon valtausta varten perustettiin osasto nimeltä Lapin Jääkärit, jonka riveihin liittyivät myös taiteilijat Eero Nelimarkka ja Jalmari Ruokokoski, näistä jälkimmäinen suunnitteli myös joukko-osaston yllä näkyvän lipun. Se esiintyy myös tässä matkustajakoti Schroderuksen edessä otetussa kovassa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Petsamon_retket
Kuva: Wikipedia
Retkikunnan vaiheet on kerrottu usealla taholla, mm. täällä. Lapin jääkäreiden ylittäessä rajan hanke oli saanut maailmanpoliittiset mittasuhteet. Britannia pelkäsi Petsamon joutuvan valkoisten kanssa liitossa olevan Saksan sukellusvenetukikohdaksi, joten retkikunta sai vastaansa Pohjois-Venäjälle lähetetyn länsiliittoutuneiden interventioarmeijan. Ensimmäinen kahakka brittien kanssa päättyi jääkäreiden voittoon, mutta 12. toukokuuta käydyssä taistelussa kävi selväksi että vastassa oli liian suuri ylivoima eikä osaston auttanut kuin palata Suomeen. Apua britit olivat saaneet  mm. HMS Cochranen matruuseista. Samainen risteilijä oli pari vuotta aiemmin osallistunut maailmansodan suurimpaan meritaisteluun Pohjanmerellä.

Mikään täydellinen tappio ei taistelu ollut, Lapin jääkärit vetäytyivät hyvässä järjestyksessä, eikä Ruokokosken lippukaan päätynyt koristamaan Royal Navyn sotasaaliskokoelmia. Renvall toi lipun mukanaan Turkuun ja lahjoitti sen kaupungin historialliselle museolle, jonka vapaussodan muistojen huoneessa se oli esillä 1920-luvulla. Tätä nykyä lippu kuuluu Turun museokeskuksen kokoelmaan.

Kun Hugo Prattin luoma Corto Maltese nyt on saanut jatkoa uusien tekijöiden myötä, tulee mieleen miten hyvin brittiläisen imperiumin liepeillä usein liikkunut maltalainen merimies olisi kotonaan myös Jäämeren rannalla, rintaman molemmin puolin. Suuria unelmoiva ornitologi, intomieliset taiteilijat, Petsamon luostarin munkit, koltat ja matruusit olisivat omiaan Corton maailmaan. Ja millaisia keskusteluja käytäisiinkään matkustajakoti Schroderuksen tupakansavun täyttämässä salissa!

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Rokokoolipasto pukeutuu matkalle

Christian Linningin 1700-luvun puolivälissä valmistama rokokootyylinen lipasto, "mahapiironki", on yksi Turun museokeskuksen huonekalukokoelman helmiä. Perimätieto kertoo että lipasto pelastettiin Turun palosta 1827, luettelointitiedot edelleen sen, että puuseppä Gröndahl "restauroi" lipaston vuonna 1900.


Jotain lipastolle ainakin on tehty. Takaseinässä vanha osa erottuu tummempana, uusi vaaleampana.



Vanhassa osassa on Linningin signeeraus.


Turun linnan tyyli-interiööreissä ja erinäisissä vaihtuvissa näyttelyissä esillä ollut lipasto lähtee taas matkalle, tällä kertaa Lappeenrantaan. Sitä varten se on toimitettu museokeskuksen konservointitiloihin.


Lipastolle tehdään konservaattoreiden toimesta kuntoraportti ja se pakataan: silkkipaperiin, solumuoviin, ja kuplamuoviin, kaikki lopuksi muovikalvolla kokoon kiedottuina.




Nyt tarkkasilmäisimmät kysyvät mitä tapahtui lipaston marmorikannelle, sitähän ei näy konservointitiloissa otetuissa kuvissa. Raskaalle ja helposti halkeavalle kiviesineelle tehtiin oma, levyä joka puolelta tukeva kehikko.


Se puolestaan pakattiin kantokahvoin varustettuun laatikkoon, jonka kantta tässä ruuvataan kiinni.



Lipasto ja muutamat muutkin Turun museokeskuksen kokoelmien esineet lähtevät Lappeenrantaan osaksi Etelä-Karjalan museon näyttelyä Keisarillisia lahjoja Pavlovskin palatsista, joka aukeaa yleisölle 29.4.

Lipastoa pakkaamassa Turun museokeskuksen konservaattorit Sari Selkee ja Emilia Kallinen.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Konrad Gesnerin "Historiae animalium"

Turun museokeskus on vanha museo, ja vanhojen museoiden arkistoista löytyy vanhoja kirjoja, kuten tämä Konrad Gesnerin (1516-65) järkälemäinen Historiae animalium, Euroopan ensimmäinen kuvitettu eläintietosanakirja.


Gesnerin tavoite kuvata kaikki tunnetut eläimet osui kiehtovaan taitekohtaan. Mukana ovat eurooppalaisille tuttujen eläinten lisäksi keskiajan perintönä edelleen tarueläimet (yksisarvinen, merenneito jne.), mutta toisaaalta myös jo Uuden maailman vastikään löydettyjä lajeja. Teos sai suuren suosion, siitäkin huolimatta että se tekijänsä protestanttisuuden vuoksi päätyi katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen listalle.





Miksi tämä kirja nousi nyt esiin, siitä enemmän aikanaan Turun linnan blogissa.  
Historiae animalium löytyy digitoituna useammastakin paikasta, mm. täältä.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Maan alta ja päältä 2015


Valitettavasti hoksasin ruveta tekemään muistiinpanoja Varsinais-Suomen arkeologisten kenttätöiden esittelystä Turun Vanhalla raatihuoneella vasta viimeisen kolmanneksen aikana, ja silloinkin iPadin korrehtuuriohjelma (ei, en tiedä miten sen saa pois päältä, mutta jos joku tietää, kertokoon) teki siitä ihan helvettiä, eikä Blogger tuntunut muutenkaan matsaavan kauhea hyvin yhteen Applen tuotteen kanssa. Mutta tässä joka tapauksessa kaikki mitä muistan.

Kristiinankatu 1:n piha oli tuhoutunut suurimmalta osin 1900-luvun alun rakentamisessa, mutta olipa kuitenkin löytynyt 3 m leveä ja 2 metriä syvä kaivanto, ehkä jonkinlainen kuivausoja Herrainkulman kostean maaperän kuivattamiseksi, ja oliko siinä ollut puurakennelma kerrassaan silta-arkku? Tutkimusryhmä oli jo luullut löytäneensä 1600-luvun digitoidusta kartasta löytöä vastaavan Aurajoen sivujoen, mutta kyseessä olikin skanneriin joutunut digitoijan hius!

Mätäjärven korttelin halki Akatemian talolta Kerttulinmäelle on tehty 300-metrinen kaukolämpö- tai viemärikaivaus (en muista mikä), kaivettu vain tarvittavalta syvyydeltä, ei "pohjaan asti". Arvoituksellisin löytö vanhan kadunvaren puinen vaaksan korkuinen kannellinen puulaatikko, pituus 2 metriä, leveys tuntematon koska jatkui kaivamattoman osan alle. Mysteeri siinä että sisälsi hiekkaa. Käyttötarkoitus kirvoitti yleisömielipiteitä sammutushiekasta hiekoitushiekkaan. Loota oli muistaakseni Turun palon ajoilta.

Katedraalikoulun kaivauksissa löytyneen keskiaikaisen latriinin eläin- ja kasvijäänteistä on hatarimmat muistikuvat, koska luentonukahdus meinasi iskeä juuri silloin (syynä ei aihe vaan yksinkertaisesti ihmisen fysiologia). Latriinin sisä- ja ulkopuolelta löytyi erilainen ötökkäkanta, joskin yhteisiäkin lajeja oli. Keskiajan turkulaisten ulosteista löyty runsaasti marjojen siemeniä, samoin viikunan, mutta vain vähän porkkanan. Toki eri lajien siemenet säilyvät eri tavoin, mutta porkkanaa tosiaankin alettin viljellä vasta 1600-luvulla, sitä vanhemmat olivat luonnonkasveja. Viljalajeista hirssi päihitti määrissä kaikki muut vaikka oli tyontiviljaa. Toki talouskin oli varakas kun sillä oli oma latriini, ja sijaitsi aivan Suurtorin reunalla.

Salon Veitakkalassa oli kaivettu esiin savikiekkoja, jotka eivät olleet äänilevyjä eivätkä myöskään kangaspuiden painoja kuten moni olisi luullut, vaan palkeitten suussa oleva kappale suojaamassa kuumuudelta. Rautakautinen pajanpaikka siis.

Ravattuan Ristimäen haudoista tutkittu ehkä 10 %. Vainajista ei luita juurikaan jäljellä, pari hiustukkoa sentään, blondi ja punapää. Ajoituksia aikomus tehdä eri menetelmin, yhteen tapaan ei kannata luottaa. Haudat eivät päällekkäin joten ne oli ilmeisesti merkitty selvästi maan pällä, ja merkkikiviä onkin löydetty. Yksi haudoista myös kiviaidan alla, mutta kuinka paljon vanhempi se on aitaa?

Raision Papinvainiolla kaivettu kuutena kesänä, mutta nyt urakka näillä näkymin ohi. Papinkallio 1 tulkittu asuinpaikaksi, Papinkallio 2 pajaksi tai muuksi verstaaksi. Kakkosen löydöt pahoin sekaantuneita, syyksi epäiltiin alueen käyttöä hevosten laitumena, isot elikot mylläävät maan mullokselle (hauska sana jonka kuulin ensimmäistä kertaa).

Kärsämäen tiilitehdas toimi Aurajoen sivujoen Vähäjoen varressa 1790-1930 ja sen tiilistä on rakennettu useampikin Turun arvorakennus. Jäljellä on sarja betonisia perustuksia (otsikon kuvassa) sekä tiilenkuivauslaitteen perusta. Ko. aparaatista sen käyttöajoilta oli onnekkaasti löytynyt valokuvakin, vaikka tiilitehtaasta muutoin on säilynyt vähän kuvia. Tämä on niin lähellä että täytyy tehdä paikalle retki jo tässä keväällä.

Metsähallituksen hoidettavaksi oli vuoden 2014 alusta siirtynyt 29 kulttuuriperintökohdetta, niistä Varsinais-Suomessa 8. Kärkihankkeiksi näistä oli nostettu Kuusisto, Seili, Koroinen ja Yläneen Kappelniitty, jonne Yläneen kotiseutuyhdistys aikoo rakentaa "keskiaikaisen katolisen kappelin". Aikomus kirvoitti keskustelua siitä mistä malli moiseen rakennukseen aiotaan ottaa. Itsekään en ymmärtänyt onko kyse historianelävöityshankkeesta vai tuleeko mökistä sakraalirakennus, ja kenen käyttöön, Suomen katolisen kirkonko?

Muuritutkimus ky. oli ollut mukana Turun linnan esilinnan pohjoissiiven remontissa ja tehnyt nimensä mukaisesti muuritutkimuksia. Löytynyt oli ainakin käymälä- ja ampuma-aukot sekä leivinuuni. Itselleni selvisi vasta nyt että tuosta kohta linnaa alin kivinen osa on keskiajalta, ylempi tiilinen osa 1500-luvulta ja aivan ylin kerros 1700-luvulta. Aina saa hävetä ja kärsiä siitä miten huonosti tuntee "oman" linnansa. Kauhukseni sain kuulla että päälinnan eteläsiiven ulkoseinä on jos nyt ei sortumaisillaan (eipä ihme ettei sen juurelle ole yleisöllä enää vuosiin ollut pääsyä vaikka vielä 2007 siellä oli Vapaakomppanian leirikin), niin ainakin niin huonossa hapessa että edessä on väistämätön korjaus. Itse asiassa koko linna käydään läpi ulkopuolelta seuraavan 10 vuoden aikana. Kevennyksenä tähän kuitenkin se ettei vanhakaan rakentaminen aina täydellistä ollut. Em. esilinnan ulkoseinä jäi niin ohueksi ja vetoisaksi että museolaiset olivat joutuneet 1973-74 tilkitsemään rakoja Axon paperipusseilla ja CM-Kupittaan muovikasseilla. Tämäkin oli tullut rakennushistoriallisesti dokumentoitua.

Sarjakuvan sukupolvenvaihdos (2) Corto Maltese

Hugo Pratt muutti manan majoille jo 1995, mutta hänen luomansa Corto Maltesen hahmo on saanut uudet tekijät vasta nyt. Espanjalaiset Juan Díaz Canales ja Rubén Pellejero saivat tietämän mukaan ajatuksen sarjan jatkamisesta Luccan sarjakuvafestivaaleilla. Albumi valmistui 2015, ja ilmestyi vähän aikaa sitten suomeksi Jalavan kustantamana. Asterixin tavoin kyseessä on pastissi, alkuperäisen täydellinen jäljitelmä, mutta siinä missä uusi Asterix jäljittelee Uderzon "kypsää" tyyliä, on tässä tavoitteena ollut Prattin varhainen, aivan ensimmäisten Corto-tarinoiden, tyyli. Keskiyön auringon alla -albumin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1915, Suolaisen meren balladin jälkeen, mutta tropiikista on nyt suunnattu hyytävään pohjoiseen Alaskan ja Kanadan rajamaille.

Suoraan asiaan mennäkseni on sanottava että pastissi on onnistunut täydellisesti. Jos piirrostyylistä joku puristi sitten sanottavaa löytää, niin ainakin minuun meni täydestä. Vielä paremmin on onnistunut käsikirjoitus. Koko "seikkailu" on yhtä prattmaista haahuilua pitkin lumista maisemaa, satunnaisissa taajamissa poiketen. Liikkeelle lähdetään Rasputinin kanssa, joka kuitenkin saman tien häviää ja tilalle tulee runsaanlainen galleria henkilöhahmoja, itse asiassa niin paljon että ainakin itse ajoittain putosin kärryiltä siinä kenen kanssa ollaan menossa ja minne.

Henkilögalleriaa kylläkin tarinan mittaan harvennetaan aika rankalla kädellä, ja tämä herätti ajatuksia. Oliko ne varhaiset Cortot tosiaan näin väkivaltaisia? Tarkemmin muistellen taisihan niissä konekiväärit papattaa ja Ukko-Mauserit paukahdella, siinä missä myöhemmissä lähinnä leijuttiin psykedeelisesti unen ja toden rajamailla. Vielä tarkemmin ajatellen Corton tarinan jatkaminen vielä siitä häröilystä eteenpäin olisikin ollut aika haastavaa. Tällainen Tähtien sodan uusimman osan tapainen reboottaus olikin enemmän paikallaan.

Suht positiiviset fibat jäi, kyllä näitä lisääkin lukisi, ja samalla heräsi myös halu jossain vaiheessa koluta taas ne vanhatkin läpi. Eilistä Alixia ja Cortoa ei kannata lähteä vertailemaan, sen verran eri sfääreissä näissä liikutaan. Todetaan nyt kuitenkin kummankin osalta sukupolvenvaihdos onnistuneeksi.

.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...