maanantai 7. joulukuuta 2015

Malborkin linnan esilinna

Malborkissa keskilinnaksi kutsutun kokonaisuuden piha on varsin suuri.


Vanhat tykit ovat linnojen peruskalustoa, voisi sanoa.


Länsisiiven seinustalla on järeä piiritysmörssäsi, Saksan Spandaussa 1878 valettu.


Se seisoi kaverinsa kanssa vartioimassa sisäänkäyntiä suureen ruokasaliin (ks, edellisviikon postaus suurmestarin palatsista).


Samassa siivessä on museokauppa ja sen vieressä näyttely rakennusfragmenteista.



Pohjoissiivessä, pihan portin puoleisella sivulla siis, oli kulttuurihistoriallisen esineistön näyttely liittyen seudun vaiheisiin.





Tykillä puolustauduttiin ruotsalaisia (ja tietysti myös suomalaisia) vastaan 1600-luvun sodissa.


Pihan idänpuoleisessa siivessä oli myös kaikenlaista...


kuten meripihkamuseo (kaiken Latvian ja Liettuan meripihkan jälkeen ei siihen hirveästi jaksanut paneutua vaikka hyvin tehty näyttely olikin)...




ravintola jossa syötiin kolmen päivän ajan puolalaisten isäntiemme kustantamia muhkeita lounaita ja päivällisiä...


sekä matkamuistomyymälä, josta saattoi varustautua niin saksalaisritariksi kuin heitä vastaan taistelleeksi puolalaiseksi.


Pihalla on myös esillä neljää suurmestaria esittävät veistokset. Ne olivat alunperin jalustana veistokselle, jonka huipulla oli Preussin kuningas Fredrik Suuri. Kuningas katosi kuitenkin sodan aikana.


Vähällä piti ettei itse linnakin kadonnut. Heti sodanjälkeisen kostomentaliteetin vallassa esitettiin koko "saksalaisen imperialismin symbolin" hävittämistä, mutta onneksi järki voitti. Pahasti tuhoutunutta vanhaakaupunkia ei kuitenkaan rakennettu uudeleen, vaan sen tiilet käytettiin Varsovan ja Gdanskin jälleenrakentamiseen. Linnanpihalla on vuonna 1994 pystytetty muistokivi linnan korjaajille. Tuolloin oli tullut kuluneeksi 200 vuotta siitä kun David Gilly oli aloittanut linnan rakennushistoriallisen inventoinnin.


Linnan siirryttyä Preussin haltuun 1772 siitä oli tehty kasarmi ja varasto, mistä keskiaikainen sisustus kärsi pahoin. Restaurointi alkoi kuitenkin jo 1800-luvun alkupuolella ja on jatkunut näihin päiviin asti.

Esilinnassa on myös asehistoriallinen museo, mutta se on oman postauksensa väärti.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...