torstai 17. joulukuuta 2015

Kwidzynin linna ja kirkko

Malborkista tehtiin retki, jonka ensimmäinen kohde oli Kwidzyn, saksalaiselta nimeltään Marienwerder. Sen ritarikuntalinna on rakennettu kiinni katedraaliin.


Linnan sisäpihalla on Belgian Liegessä 1860-luvulla valmistettuja tykkejä.


Komea "dansker" oli myös täällä.


Nopeatempoinen opastettu kierros tutustutti linnan näyttelyihin, ne kertoivat mm. pakanuuden ajan muinaispreussilaisten elämästä (ja kuolemastakin).




Danskeriin johtavassa käytävässä oli historiallisen ajan esineistöä.


Dansker itse oli 1800-luvulla palvellut vankilanakin.


Reet olivat malliltaan ja koristelultaan hieman toisenlaisia kuin meillä.


Luostarin talvirefektorion holvausta.


Saksalaisritarien pukujen ennallistuksia.



Katedraalin alttari ja päälaiva.


Myöhäisgoottilaista flamboyant-tyyliä oelva piispantuoli, sissutuksen harvoja keskiaikaisia osia.


Kuorin kryptasta on löydetty surmestareiden hautoja. Niistä oli tehty näköiskopiot vainajineen.


Opasteesta käy ilmi keitä lattian alla makailee.


Varsin erikoinen oli tämä myöhemmin rakennettu valkoinen portaali, erään teorian mukaan tarkoitettu peittämään sisäänkäynnin yläpuolella oleva katolinen pyhimyskuva.


Myös Kwidzynin sodassa vaurioitunut vanhakaupunki purettiin ja tiilet käytettiin Varsovan vanhankaupungin restaurointiin.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...