tiistai 3. marraskuuta 2015

Hopeaa Augsburgista

Lorenz Seeligin Silver and Gold - Courtly Splendour from Augsburg ilmestyi jo 1995. Esinejulkaisun aiheena on siis Augsburgin kultaseppien tuotanto 1500-luvulta 1700-luvulle. Korkean tason tuo tuotanto saavuttikin, ja sitä on hovikokoelmissa eri puolilla Eurooppaa. Ansionsa tässä oli paitsi taiteellisella tasolla, myös kaupungin varakkailla kauppiassuvuilla (kuuluisimpana Fuggerit), jotka pystyivät varmistamaan käsityöläisten raakahopean saannin, ja markkinoimaan näiden tuotteita ympäri Eurooppaa.

Paljon on augsburgilaisseppien tuotannosta myös hävinnyt, eikä niinkään vandalismin seurauksena, vaan siksi että hopealla on aina arvonsa, joten rahapulan iskiessä esineet saattoi aina sulattaa maksuvälineeksi. Osansa on ollut muuttuvalla muodilla: tyylin vaihtuessa astiastot sulatettiin ja muokattiin uudenaikaisiksi. Sulatusuuniin ovat joutuneet erityisesti pröystäilyn huippu, hopeiset huonekalut. Jäljellä on kuitenkin esim. hopeinen valtaistuin, joka valmistettiin kuningatar Kristiinan kruunajaisiin 1650.

Kirjan ansio on siinä että tyylihistorian sijasta tekstissä keskitytään esineiden sosiaaliseen kontekstiin, siihen miten kaikki prameus palveli pikku- tai isommankin ruhtinaan statusta, ja millainen rooli hopealla oli diplomaattisina lahjoina jne. Yksi esimerkki: "buffet" tuo varmaan useimmille mieleen Ruotsinlaivojen seisovan pöydän katkarapuineen, mutta uuden ajan alussa se tarkoitti porrastettua sivupöytää, jossa esiteltiin talon arvoesineitä. Renessanssiaikana sillä oli yleensä pikareita ja maljoja, siis juoma-astioita, kuten tässä Johann Theodor se Bryn painokuvassa keisari Matiaksen kruunajaisista Frankfurt am mainissa 1612.


Barokin aikana buffetin rappusille aseteltiin tarjoiluvateja, usein hyvinkin suuria, ja vain sitä varten valmistettuja. Johann Martin Lerchin painokuva keisari Leopoldin kruunajaisista 1658.


Ehkä teoksen ikä näkyy siinä, että muutamat vitriininäkymät on kuvattu lasin lävitse heijastuksineen kaikkineen, ei kyllä enää kävisi esinejulkaisussa päinsä. Valtaosa kuvituksesta on kuitenkin hyvin kuvattuja näyttäviä yksityiskohtia näistä uskomattomista hopeasepäntyön taidonnäytteistä.

Kirjojen historia kun itseäni kiinnostaa, niin tämä on kuulunut aiemmin Medway College of Designin käsikirjastoon Englannissa. Kyseinen oppilaitos on sittemmin yhdistetty Kent Institute of Art & Designiin.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...