Viiden kiviristin ryhmät eivät ole hautoja, ne vain rytmittävät aluetta.
Haudat on merkitty pienehköillä makuullaan olevilla laatoilla. Jokaisen kohdalle on haudattu kaksi vainajaa. Kaatuneesta kerrotaan sotilasarvo, nimi sekä synnyin- ja kuolinpäivä. Jos vainaja on tuntematon kerrotaan vain että tämä on "saksalainen sotilas".
Alueen keskellä on "tumulus", jonka huipulta saa käsityksen alueen laajuudesta.
Vainajia oli muistettu kukilla myös täällä.
Hautausmaan portin ulkopuolella oli pieni näyttely tastelujen kulusta sekä hautausmaan vaiheista. Sodan jälkeen (länsi)saksalaiset nuoret tekivät kesäisin suru- ja sovitustyötä siirtämällä kaatuneita kenttähaudoistaan eri puolilta Normandiaa tänne Le Cambeen. Välien paikallisiin ranskalaisiin kerrottiin olleen hyvät. Sota oli koskettanut kaikkia.
Myöhemmin kesällä uutiset kertoivat miten Michael Wittmannin hautakivi oli varastettu Le Cambesta. Kenties asialla olivat uusnatsit, joille tämä panssarijoukoissa kunnostautunut SS-kapteeni on jonkinlainen idoli. Mitä saksalaisiin yleensä tulee, he taistelivat Normandiassa epätoivon vimmalla ja monen vuoden taistelukokemuksella, puolustusta suosineessa maastossa (bocage), yltäen uskomattomiin suorituksiin, ennen kuin liittoutuneiden mies- ja materiaaliylivoima vei lopulta voiton ja rintama romahti.
1980-luvulle tultaessa tätä ryhdyttiin arvostamaan myös entisten vihollisten parissa, ja taistelujen kulkua ja maastoa tutkittiin oppia ottaen. Ennen kylmän sodan loppua länsi katsoi että sen oli kehitettävä panssarivaunu (sellaiseksi tuli Abrams M1) ja koulutettava siihen taistelijat, jotka pystyisivät neuvostoarmeijan panssariarmeijoita vastaan wittmannmaisiin saavutuksiin, tuhoamaan kymmenittäin vihollisvaunuja ennen omaa tuhoutumistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti