lauantai 27. joulukuuta 2014

Fossa 4/2014

Vuoden viimeisessä Fossassa aiheina Ruotsin Välimeren instituuttien (onneksi peruuntunut) lakkautusuhka, roomalaiset hautatekstiilit, Pompejin ilmakuvaus ja Englannissa pidetty roomalaisen arkeologian konferenssi.

Kiinnostavin oli kuitenkin Hanne Mannerheimon kirjoitus Pompejin seinämaalusten pigmenttitutkimuksesta (hänen aihetta käsittelevä opinnäytetyönsä löytyy täältä). Pigmenttejä ja niiden ajan kuluessa tapahtunutta koostumuksen muutosta tutkitaan mitä erilaisimmin luonnontieteellisin analyysein, mutta kultuurihistorioitsijan huomiota kiinnitti jutussa kerrottu roomalaisten tapa jakaa värit kirkkaisiin (floridi) ja varjoisiin (austeri). Edelliset olivat kalliita ja nitä käytettiin vain arvokkaimpiin paikkoihin korostamaan vieraille isäntäperheen vaurautta ja asemaa. Kirkkaita värejä olivat sinooperi, azuriitti, malakiitti, indigo ja tyyrianpurppura. Varjoisiä värejä taas olivat mineraaliset maavärit ja muutamat keinotekoiset pigmentit.

Värit on mielletty historian aikana monin eri tavoin. Väitetään ettei klassisessa kreikassa ollut eri sanaa siniselle ja vihreälle vaan sama sana tarkoitti niitä molempia.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Esinejulkaisuja (2) Jalomäen umpipiha

Jälkimmäinen julkaisu onkin sitten upouusi, oman kappaleeni sain postista viime viikolla. Antti Kuusisto omistaa Ulvilassa sijaitsevan Jalomäen umpipihan, ja on julkaissut sen esineistöstä kirjan Jalomäen umpipihan aarteita.

Valokuvien teknisessä laadussa kirja ei yllä Sagalundin julkaisun tasolle, mutta esineiden määrässä ja runsaudessa ylittää sen reilusti. 456-sivuinen järkäle keskittyy pelkästään esineisiin ja niiden taustoihin, suurimmalta osin satakuntalaiseen talonpoikaisesineistöön, mutta myös monenlaiseen muuhun esihistoriallisia koruja, ikoneita ja kunniamerkkejä myöten. Kuvatekstit ovat paikoittain hengästyttävän perusteelliset, selvästi näkee että intohimoinen keräilijä on halunnut jakaa kaiken tietämyksensä, esim. pyykkipulikan mukana tulee sivun mittainen kuvaus pyykinpesun historiasta.

Ehkäpä paikkaan suorittamatta jääneet kansatieteen opintoni lukemalla tämän opuksen. Hyvin sen voisi myös työntää mitä hyvänsä kotiseutumuseon kokoelmaa digitoimaan lähetettävän ylioppilaan kainaloon.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Esinejulkaisuja (1) Sagalund

Joulunaluspäivien kirjaesittelynä pari julkaisua, joista ensimmäinen, Sagalundin Min kostsamma leksak - Kallisarvoinen leikkikaluni, ilmestyi jo vuonna 2000. Tuolloin tuli kuluneeksi 100 vuotta siitä kun Nils Oskar Jansson (1862-1927) perusti Tukholman Skansenin innoittamana tämän Kemiössä sijaitsevan ulkomuseon.

Teksti on suomeksi ja ruotsiksi, ei kuitenkaan ihan 1:1 eli molemmat kielet taitava saa kirjasta enemmän irti. Tarinat kertovat kemiönsaarelaisten, ja varsinkin Janssonin itsensä, elämästä entisinä aikoina. Kuvitus on kauttaaltaan korkeatasoista, usein suurennoksina ja lähikuvina. Taustaa, käyttötarkoitusta jne. ei kuitenkaan ole selitetty kaikkien esineiden osalta, vaan monissa tapauksissa ne vain koristavat ko. tekstiä.

Hieno katsaus ulkomuseon kokoelmiin. Mietin vain kuuluuko niihin todella piilukkopistooli jossa lukko on vasemmalla puolella (s. 144) vai onko kuva päässyt taittovaiheessa kääntymään peilikuvakseen?

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Seksiä, vakoilua ja designia


Historioitsijatuttava Facebookissa kiinnitti huomiota uutiseen erään Profumo-skandaaliin liittyvän henkilön kuolemasta 18. päivänä tätä kuuta. 1960-luvun alun "Profumo Affair" oli jotain, mitä vain brittidekkareiden käsikirjoittajien luulisi voivan keittää kokoon: parlamentin jäseniä, aristokraatteja, tanssityttöjä, neuvostovakoilijoita ja tapahtumapaikkoina maaseutukartanot ja Sohon yökerhot. Skandaali aiheutui lyhyesti kerrottuna siitä, että Christine Keeler -nimisellä tanssitytöllä oli vuonna 1961 lyhyen aikaa suhde samaan aikaan sekä Britannian puolustusministeri John Profumon että Neuvostoliiton laivastoattasea Jevgeni Ivanovin kanssa. Asian tultua julki ministeri joutui eroamaan, pian myös pääministeri, ja arvellaanpa sen vaikuttaneen konservatiivien tappioon vuoden 1964 vaaleissa.

Mutta se politiikasta. Vuonna 1963 valokuvaaja Lewis Morley otti suunniteltua mutta toteutumatonta elokuvaa varten Keeleristä sarjan alastonkuvia, joista ikonisimmaksi nousi tämä.


Kuva nosti maailmanmaineeseen tanskalaisen Arne Jacobsenin suunnitteleman tuolin Malli 3107. Vaan kysepä ei ollutkaan aidosta designklassikosta, vaan sen kopiosta, joka erosi jonkin verran selustan muotoilun sekä kättä varten tehdyn aukon osalta, alkuperäisessä ei sellaista ollut. Tuoli kuuluu nykyään Victoria and Albert Museumin kokoelmiin, ja museon sivuilla on seikkaperäinen selostus tuolien eroista, samoin kuin kuva tuolin pohjasta, johon on kirjattu tunnetuimmat mallina istuneet mukaan lukien Keeler. Tuoli oli yksi kuudesta jotka kuvaaja oli ostanut vähän aikaisemmin viiden shillingin kappalehintaan.

Turun museokeskuksen huonekalukokoelmaa on digitoitu tänä vuonna merkittävästi tuolien osalta, mutta käsittääkseni aivan näin kuuluisaa istuinta ei kokoelmista löydy. Olisikohan vastaavaa Designmuseossakaan? Tuleeko kenellekään edes mieleen vastaavaa valokuvaa Suomen media- ja designhistoriasta?

perjantai 19. joulukuuta 2014

Ensimmäiset rahat

Rahan parissa pysytään tälläkin viikolla. Turkulainen numismaatikko ja arkeologi Jani Oravisjärvi on julkaissut omakustanteena ensimmäisen suomenkielisen yleisesityksen antiikin numismatiikasta nimellä Rahan synty

Arvon mittana oli käytetty jo aiemmin vaikka mitä, mm. paistinvartaita (!), mutta lyydialaisten oivallus 600-luvulla eKr. oli leimata painoltaan määrämittaista jalometallia, kullan ja hopean luonnossa tavattavaa sekoitusta eli elektronia. Seuraava vaihe oli lyödä rahoja joko kullasta tai hopeasta, mutta näistä tuli jokapäiväiseen käyttöön turhankin arvokkaita, jolloin ne jouduttiin tekemään minimaalisen pieniksi (pienimmät tunnetut hopearahat ovat riisiryynin  kokoisia). Huomattava keksintö oli alkaa lyödä vaihtorahoja kuparisekoitteesta, lähinnä messingistä.

Kreikan ja Rooman rahaoloista kerrotaan keskeisimmät käänteet. Rahaliitot ja yhteisvaluutta kaupunkivaltioiden kesken tunnettiin jo tuolloin. Roomalaisten tumpelointi raha-asioissaan oli minulle jo ennestään tuttua, ja vaikeaa valtioiden raha-asioiden järjestely yhä edelleen on, kuten Venäjä juuri viimeksi sai kokea, eurokriisistä puhumattakaan.

Rahojen ulkoasun ja ja niissä esiintyvän symboliikan kehitys oli itselleni mielenkiintoisinta. Suurin osa kirjan kuvituksena olevista rahoista on esitetty 1:1 skaalassa, mikä antaa kyllä hyvän käsityksen niiden koosta (monet, kuten jo edellä todettiin, olivat tavattoman pieniä), mutta ei tee oikeutta niiden yksityiskohtien rikkaudelle, nehän tulevat esiin vain suurennoksina.

Kirja on kaiken kaikkiaan hyvä johdatus antiikin rahojen maailmaan, joka todellakin on universumi sinänsä, se valkeni minulle viimeistään kuunnellessani viime lauantaina Turun linnassa Vanhan rahan päivänä professori Jyrki Muonan pitämää luentoa väärennetyistä antiikin rahoista.

Aiheesta lisää toisaalla.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Vanhaa rahaa Turun linnassa


Huomenna lauantaina 13.12. vietetään Turun linnassa Vanhan Rahan Päivää, ja hienoissa merkeissä, sillä pitkään kiinni ollut esilinnan raha- ja mitalikabinetti avautuu jälleen yleisölle. Linnaan on koko päivän vapaa pääsy, ja luvassa on ohjelmaa niin aikuisille kuin lapsille, siitä linkin takana lisää.

Turun historiallisen museon kaikkien aikojen ensimmäinen esine oli sekin raha, kuvassa oleva Kustaa Vaasan aikana 1556 Turussa lyöty kolikko, ns. Turun markka. Sen lahjoitti museon perustavassa kokouksessa vuonna 1881 kauppaneuvos Fredric Rettig. (Kokoelmien esine numero 1 se ei kuitenkaan ole, sillä kun intendentti von Konow 1897 luetteloi siihenastisen kokoelman, sai sen kunnian esihistoriallisen kokoelman vasarakirves.)

Tässä tuo monessakin mielessä historiallinen kolikko toiselta puoleltaan.


Uudelleen avautuvan raha- ja mitalikabinetin esillä oleva esineistö löytyy digitoituna suurimmalta osin myös Finnasta, milloin kyseessä ei ole muista kokoelmista lainattu esine.

Kuvat: Finna / Turun museokeskus

tiistai 9. joulukuuta 2014

Kukat kukkivat kaikkialla

Taas on tullut kirjoiteltua kulttuurihistoriallista hömppää, oikein koviin kansiin, ja ihan oikeiden asiantuntijoiden peesissä! Brinkkalan kirjakaupassa Vanhalla Suurtorilla julkistetaan tämän postauksen ilmestymishetkellä Turun museokeskuksen uusin julkaisu, Kukkien lumoa. Voin vakuuttaa että nimeä mietittiin pitkään ja hartaasti, ja tämä oli lopputulos.

Kirjan toimittamisesta ovat vastanneet Marita Söderström, Sanna Kupila ja Jenna Kostet, graafinen ulkoasu on Ulla Kujansuun käsialaa.

Teemama ovat siis kukat, ja näkökulmien laajuudesta saa parhaiten käsityksen sisällysluettelosta:

Aki Arponen: Värjäykseen käytetyistä luonnonkasveista Suomessa
Kari Hintsala: Turkista Turkuun - tulppaanin kulttuurihistoriaa
Merja Strandén: Ruusuaiheiset tekstiilit Turun museokeskuksen kokoelmissa
Johanna Viitaharju: Aatteita ja eskapismia kirjotussa pöytäliinassa
Tanja Huikuri: Taitavasti kirjaillun kasviaiheisen seinävaatteen konservointi
Päivi Kiiski: Kukkiva menneisyys
Sanna Kupila: Konvehteja vai kukkia
Kaarin Kurri: Kukkivat julksivut - Turun rakennusten kasviornamentteja ja niiden tekijöitä
Eija Suna: Kasvavat ja kukkivat tapetit - näytteitä maakuntamuseon tapettikokoelmasta ja muista varsinaissuomalaisista tapeteista
Satu Reinikka: Urbaanit kukkapenkit - kasviaiheet Turun kaupungin taidekokoelman uusissa veistoksissa
Terttu Lempiäinen: Qwenselin talon sisäpihan kasveja keskiajalta nykypäivään

perjantai 5. joulukuuta 2014

Mongolit vyöryvät Eurooppaan

Mongolivalloituksia käsittelevän strategiapelin kyytipojaksi yksi aikakautta käsittelevä historiateos, James Chambersin The Devil's Horsemen: The Mongol Invasion of Europe.

Mongolit joutuivat tekemisiin eurooppalaisten kanssa ensimmäisen kerran taisteltuaan tiensä Kaukasusvuorten yli etelästä käsin ja saavuttuaan Mustanmeren rannoille vuonna 1222. Siellä heidän kenraalinsa Subutai kohtasi venetsialaisia kauppiaita, joiden kanssa syntyi pian yhteisymmärrys: venetsialaiset vakoilisivat mongolien hyväksi toimittaen tietoja länsimaiden taloudellisesta mahdista ja armeijoiden liikkeistä, vastapalveluksena mongolit tuhoaisivat valtaamillaan alueilla kilpailijoiden kauppa-asemat ja jättäisivät kaupankäynnin venetsialaisten käsiin. Lyödäkseen sopimukselle kättä päälle mongolit ratsastivat yli jäätyneen Kertšinsalmen ja tuhosivat Krimillä maan tasalle genovalaisen kauppa-aseman.

Epäilemättä venetsialaiset katsoivat lähteneensä voittajan kelkkaan. Mongolit olivat raivanneet tieltään kaiken vastarinnan ja viimeksi tuhonneet kumaanien paimentolaisvaltion. Armeijan mukana tulleet kiinalaiset oppineet tutkivat seudun ilmastoa ja satonäkymiä, ja piirsivät saamiinsa tietoihin pohjautuen jo täyttä päätä karttoja Unkarista, Puolasta, Sleesiasta ja Böömistä. Vielä tuolloin ei länteen lähdetty, vaan Kalkajoen taistelun jälkeen (1223) mongolit palasivat itään.

Eurooppaa ei kuitenkaan unohdettu, olihan suuri neuvosto, kuriltai, päättänyt valloittaa koko maailman, myös sen läntisimmän osan. Hyökkäysarmeija vyöryi länteen vuoden 1237 alussa, johtajanaan Batu-kaani, mutta mukana myös kokenut Subutai. Ensimmäisenä sortuivat Kiovan Rusin ruhtinaskunnat, ja Novgorodin (ja Suomen?) pelasti vain vuoden 1238 kevätkelirikko. Kiova vallattiin ja tuhottiin 1240 ja seuraavana vuonna mongoliarmeija tunkeutui samalla kertaa sekä Puolaan että Unkariin. Kaikki vastarinta murskattiin ja tunnetuimmat taistelut käytiin Liegnitzissä ja Mohissa. Vuoden 1241 lopulla suurkaani Ögedei kuitenkin kuoli, ja mongoliruhtinaat palasivat armeijoineen Karakorumiin valitsemaan uutta hallitsijaa.

Enää ei Eurooppaan palattu, mutta siihenastinenkin hävitys oli hirveä, ja Venäjähän jäi kahdeksi vuosisadaksi "mongolien ikeen" alle. Mieleen tuli että vuonna 1241 eurooppalaiset saivat lyhyen kammottavan hetken kokea sen, minkä myöhemmin Amerikan alkuperäisasukkaat, vieraan sivilisaation kaikentuhoavan tunkeutumisen omaan maailmaansa.

Länsieurooppalaisten kontakteista mongoleihin invaasion loputtua kertoi tämä aikalaiskirja.

torstai 4. joulukuuta 2014

Glorian antiikki 135 (10/2014)

Joulunumerossa tehdään kunnon ekskursio Varsinais-Suomeen. Turun linnan joulupöytiä esitellään kolmatta aukeamaa, hauskasti kirjoitetun tekstin kera (asiantuntijana on haastateltu Salme Kotivuorta). Pöydät on toki kuvattu viime vuonna, mutta tätä kirjoitettaessa myös tämänvuotiset joulupöydät on katettu koko komeudessaan.

Naantalin Kultarannassa on käyty, koska paikan historiasta, ihmisistä ja sisustuksesta on juuri ilmestynyt kirja. Nykyisen tasavallan presidentin kesäasunnon sisustus on ehditty uusia useammankin kerran, eikä viimeisin vuodelta 1982 saa juurikaan kiitosta.

Kolmantena täkäläisenä kohteena on ollut Piikkiössä (nyttemmin osa Kaarinaa) sijaitseva, yksityiskodiksi kunnostettu Kuninkaantien varren kestikievari. Muualla kotimaassa on käyty Heinolassa, jossa museonjohtaja Kari-Paavo Kokin kodin joulusisustus on dokumentoitu perusteellisesti.

Ruotsissa on vierailtu taiteilija Anders Zornin kotimuseossa.  Rakennus on melkoista peikkolinnatyyliä ja panee miettimään miksi suomalainen ja skandinaavinen kansallisromantiikka oli niin antiklassista. Korvaan särähti miten "Zorn lahjoitti kaikki taideteokset, kokoelmat ja koko omaisuutensa Ruotsin valtiolle". Suomessa häntä kirottaisiin siitä että raskautti yhteiskuntaa moisilla kiinteistömenoilla - vai tarkoittiko omaisuus myös pääomatuloja niiden maksamiseen? Kaiken kaikkiaan on surullista miten kulttuuriperintö on muuttunut pelkäksi julkisen talouden menoeräksi, jonka kanssa on tuskailtava vuodesta toiseen.

Kiiltelevinä esineteemoina ovat kristallikruunut joiden tyylihistoria käydään läpi, sekä Aleksanteri III:n puolison, keisarinna Maria Fjodorovnan korukokoelma, jonka rippeitä on säilynyt yksityisomistuksessa Coloradossa asti. Jälkimmäisen artikkelin kirjoitta Ulla Tillander-Godenhielm on saavuttanut melkoisen asiantuntemuksen koruhistorian alalla.

Ja kas, uusi hopea-aiheinen kirja näyttää julkaistun.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...