maanantai 15. syyskuuta 2014

Riian kaupunginmuseon esineistöä

Riian kaupungin ja merenkulun historian museon kokoelmajulkaisu esittelee otteita museon n. 400000 esineen kokoelmasta. Ilona Galvanovska kertoo esipuheessa museon vaiheista. Sen alkuna oli lääkäri Nicolaus von Himselin (1729-64) keräämä kokoelma, jonka hänen äitinsä poikansa kuoleman jälkeen lahjoitti Riian kaupungille. Se oli avautuessaan Baltian ensimmäinen museo ja yksi Euroopan vanhimpia toki muutoinkin.

Kokoelmaa kartutettiin erityisesti luonnontieteen ja numismatiikan osalta, myöhemmin myös taiteen, varsinkin Riian kaupunkia kuvaavien maisemien tai sen historiaan liittyvien henkilöiden muotokuvien muodossa (täsmälleen samoin perustein kuin Turun kaupungin historiallisen museon taidekokoelmaa myöhemmin). 1800-luvun mittaan mukaan liitettiin muiden, lähinnä Riian saksankielisten asukkaiden keräämiä kokoelmia, ja jo samalla vuosisadalla se sai tilat tuomiokirkon vierestä.

Latvialaisempi näkökulma pääsi ilmeisesti paremmin esille vasta maan itsenäistyttyä. 1936 kokoelmat siirtyivät sikäläiselle museovirastolle, joka erotti Riian historiaan kuulumattomat osat muille tahoille. 1938 suoritettiin ensimmäiset vanhankaupungin alueen arkeologiset kaivaukset. Nykyisen nimensä museo sai 1964.

Esineitä kirjassa on runsaasti, ehkä liikaakin, sillä hintana on ollut se, että kuvatekstit ovat niukkaakin niukemmat, usein vain nimen ja summittaisen ajoituksen antavia. Kun ne kuitenkin ovat latviaksi, englanniksi, venäjäksi ja saksaksi, on saavutettavuus toki hyvä, mutta itse olisin kaivannut laajempaa taustoitusta, vaikkapa henkilöistä jolle ne ovat kuuluneet. Moni esine on tutun oloinen, mutta toki Baltialla on ollut oma kulttuurihistoriallinen luonteensa, enemmän saksalainen ja venäläinen kuin meillä.

Kirja on painettu Rostockissa, siis itäisessä Saksassa, 1992, ja jotenkin jännästi siinä on neukkuaikaisten museojulkaisujen tuntu, tuoksua myöten.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...