torstai 11. syyskuuta 2014

Latvian tiedeakatemia

Riian vanhankaupungin kaakkoispuolella on vuosina 1953-56 rakennettu Latvian tiedeakatemian rakennus, malliltaan samanlainen mutta pienempi kuin Varsovassa oleva sisarensa.




Aulassa oli aika hiljaista, ja selvästi turismi oli täällä pienimuotoisempaa. Vahtimestari myi pilettejä, aikuiselta maksoi 4 € ja lapsesta ei mitään.


Ei ollut hissiin jonoa eikä kuljettajaakaan. Itse sai ajella 15. kerrokseen...


ja kiivetä rappusia myöten pari viimeistä kerrosta päästäkseen avonaiselle näköalatasanteelle.



Ja olihan sieltä hienot näkymät joka suuntaan, tässä Väinäjoen yläjuoksulle ja TV-torniin päin.


Näkymä suoraan joelle. Väinäjoki (lv. Daugava) on Itä-Euroopan suuria jokia, jonka uoma ja ylimeno ovat näytelleet osaansa erinäisissä sotaretkissä. Sen yläjuoksu Valko-Venäjällä muodostaa samansuuntaisen Dnieprin yläjuoksun kanssa ns. jokiportin, strategisen väylän kohti Moskovaa.


Näkymää kohti vanhaakaupunkia häikäisi jo auringonlasku. Kuvassa myös kauppahallit, joita edellisenä kesänä oli katseltu päinvastaisesta suunnasta, Pietarinkirkon tornista käsin.


Koillispuolella oli värikkäästi maalattu ortodoksikirkko.


Näkymiä voi katsella myös verkossa: Panorāma Rīga.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...