perjantai 29. marraskuuta 2013

Tampereen terrakottasoturit

Museokeskus Vapriikin näyttely Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet on auki enää tämän viikonlopun, mistä mattimyöhäisille muistutuksena tämä postaus. Meidän perheemme kävi siellä toissa lauantaina Turun linnan ritariklubin mukana.

Esillä on Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangdin vuonna 1974 löytyneen terrakotta-armeijan sotilaita, mutta paljon muutakin, kuten näitä hulppeita pronssikelloja. Kiinassa ei kelloissa ollut kieliä kuten meillä vaan niitä paukuteltiin puukapulalla.


 Pienimmät esineet olivat jadea ja kultaa.


Aseita ja niiden osia, mm. varsijousen lukkomekanismi. Qin-dynastian aikoina (221-206 eKr.) Välimeren maissa elettiin jo täyttä rautakautta, mutta Kiinassa aseet vaikuttavat olleen vielä pronssia (bongasin näyttelystä vain pari rautaista lapionterää).


Pronssia olivat Kiinan varhaiset rahatkin, malliltaan mitä erilaisimpia kuten alla näkyy. Yksi keisarin uudistuksia oli ottaa käyttöön pyöreät kolikot joiden keskellä oli nelikulmainen aukko. Malli oli käytössä lähes nykypäiviin asti. Lännessä pyöreä kolikko oli kuitenkin ollut käytössä jo kolmisensataa vuotta. Vaikka kiinalaiset olivat monessa asiassa ensimmäisiä, eivät kuitenkaan kaikessa, vaan vaikutteet ovat kulkeneet myös lännestä itään.


Itse soturit ovat melkoisia jättejä, upseerit vielä isompia kuin muut sotilaat. Tässä kenraali...


...takanaan eri aselajien (jalkaväki, jousimiehet, sotavaunujen miehistö) sotilaita.


Patsaiden vartalot on koottu standardiosista, sen sijaan kasvot muotoiltiin yksilöllisesti, ilmeisesti heijastamaan valtakunnan laajuutta eri seutujen ja heimojen ominaispiirteillä. Kaikki olivat olleet värikkäiksi maalattuja. Patsaiden kokoamista havainnollistamaan olivat kiinalaiset tehneet sitä esittävän veistoksen (tämä on siis uusi, ei muinainen).


Erityisen upea oli toinen kahdesta vaunujen pienoismallista. Se oli kopio, sillä alkuperäisiä ei Kiinan ulkopuolelle lainata.


Myös täysimittainen hevonen oli esillä, kaikkine satulan ja suitsien yksityiskohtineen.



Muuta hoviväkeä: tallipoika, atleetti ja virkamies. Vasemmalla arkku, johon oli haudattu lintuja.


Virkamiehen kasvoista saa käsityksen asiasta, jota ei aina muisteta. Veistokset olivat osa keisarin hautarakennelmaa, joka ryöstettiin (veistosten käsissä olleet oikeat aseet vietiin) ja poltettiin pian valmistumisensa jälkeen. Katto romahti ja hautasi armeijan alleen murskaten sen. Veistokset on koottu konservaattoreiden vuosien työn tuloksena.


Armeijan tehtävä oli suojata keisaria tuonpuoleisessa valloitussodissa surmattujen vihollisten hengiltä. Samaa hengellistä suojaa tarjosivat myös kalkkikivihaarniskat, jota eivät olisi kestäneen pronssimiekankaan iskua.


Seuranneen Han-dynastian aikana (206 eKr. - 220 jKr.) keisareiden mukaansa saamat veistokset olivat jo huomattavasti pienempiä. Niiden puiset kädet ja silkkiset vaatteet ovat jo kauan sitten kadonneet.


Museokaupasta sai ostaa julkaisua, joka sisälsi British Museumin tutkijoilta käännettyjä artikkeleita sekä täydellisen esineluettelon kuvineen. Jos kuitenkin missaatte näyttelyn, hankkikaa se.

Vapriikin aulassa oli  vierailupäivänämme suorastaan länsieurooppalaiset jonot lippukassalle eli hyvin tämä on väkeä vetänyt, onnittelut vain tamperelaisille kollegoille. Monet bloggaritkin ovat näyttelyn nähneet, mm. Hietzu ja Mari.

torstai 28. marraskuuta 2013

Venetsia, Lontoo

Mikä tahansa kanavamaisema on tapana nimetä "pikku Venetsiaksi" ja niinpä Lontoossakin on Little Venice, Paddingtonin asemasta luoteeseen. Aseman ohi koukattuaan päätyy pian Lontoota halkovan kanavan varteen.


Varsinainen "Venetsia" alkaa tästä ja on oikeastaan vain kanavan haarautumakohta ympäristöineen.


Kavanan matkailuarvo on kyllä keksitty, ja päivisin sitä liikennöidään tuunatuilla kavanaveneillä. Me olimme liikkeellä vasta illalla, mutta jos ketä kiinnostaa niin London Pass tarjoaa mahdollisuuden sellaiseenkin.


Oikean Venetsian nähneelle tämä lontoolaisten versio oli, no, miten sen nyt sanoisi, varsin vaatimatonta tasoa.



Monien Lontoon kulmakuntien tavoin tämäkin oli jo päässyt rähjääntymään, mutta on nyt "kehitetty" siistimpään kuntoon. Suoraan sanoen paikka vaikutti jokseenkin uneliaalta, mutta olihan sielläkin englantilaismalinen pubi, The Warvick Castle, jonne astelimme illalliselle.


Jos joku nyt arvaa että tulee kuva englantilaisesta pubisafkasta, niin on aivan oikeassa, ja tuleekin oikea klassikko, fish and chips.


Miestenhuoneen seinällä oli kultturelli pläjäys: Philip Larkinin runoja.



Hotellille palaillessa bongattiin vielä ehta kanavaveneen kissa.


Itse asiassa vielä Pikku-Venetsiaakin lähempänä olisi ollut todellinen kesän 2013  ajankohtaisnähtävyys, St Mary's Hospital, jonka luona toimittajat jo tuolloin päivystivät odottaessaan royal babyn syntymää.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Heraldiikkaa sulla on housuissas

Tämä olisi voinut olla Lontoo-sarjan loppukevennys, mutta julkaistaan jo nyt. Loppupuolella matkaa huomasin että boksereita oli tullut pakattua mukaan yhdet liian vähän. Oxfordissa tuli tilaisuus hankkia tämä tärkeä vaatekappale, joka olikin todella tiviisti pakattu.


Tiiviiksi prässätty kangaskimpale oli mukana seuranneiden ohjeiden mukaan pantava toviksi likoon.


Vetyttyään paakku alkoi aueta...


...ja niinhän sieltä paljastui tuo yksi maailman tunnetuimmista lipuista, Union Jack vuonna 1801 käyttöön otetussa muodossaan.


Boksereiden kokonaan auettua puristettiin vedet pois...


...ja laitettiin ne kuivumaan yöksi ikkunalle. Aamulla ne olivat kuivat ja käyttövalmiit.


Britit voivat kursailematta käyttää lippuaan missä tahansa yhteyksissä, mutta huomattakoon että tässäkin on oltu heraldisesti tarkkoja: Irlannin symbolin Pyhän Patrickin ristin sakarat eivät ole symmetrisesti Skotlannin Pyhän Andreaan ristin sakaroiden päällä vaan (keskeltä katsoen) sen vasemmassa reunassa.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Hotelli Paddingtonissa

Pysytään tänään Lontoon hotellimme kulmilla. Se oli Mitre House Hotel, lähellä Paddingtonin asemaa, ja yksi lukemattomista samankaltaisista, joita on noilla kulmilla korttelikaupalla. Huoneita oli englantilaisittain single, double, triple (joskus myös treble) ja family, ja kun meitä oli kolme oli se sitten triple, jossa tilaa ei todellakaan liikaa ollut.


Ikkuna oli sarjakuvista tuttua pystysuunnassa aukaistavaa mallia...



...ja sitä avautui tällainen näkymä.


Kuten näkyy, ylimmässä kerroksessa oltiin, ihan katon alla.


Ilmastointia ei ollut, ja kun lämpöaalto iski, ei paljon tehtävissä ollut. Ikkunanpuoleisen pedin saanut saattoi sentään yrittää viilennellä jalkojaan.


Muutapa valittamista ei hotellista ollutkaan. English breakfast pekoneineen, munineen ja papuineen kuului hintaan, ja aamiaispöydässä sai paahtoleipää niin paljon kuin jaksoi syödä ja tuoremehulasia oltiin ehtimiseen täyttämässä.

Ulkoa hotelli oli kuten lukemattomat kaltaisensa, mutta pimeän tullen se oli keksinyt erottautua ympäristöstään vihreällä valaistuksella.


Jos ketä kiinnostaa, niin hotelli oli valittu kiertelemällä googleautolla Paddingtonin aseman kulmia, bongaamalla hotellien nimiä, käymällä niiden omilla sivuilla vertailemassa hintoja, ja katsomalla vielä Tripadvisorin arvostelut ko. paikoista.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Kasvikirjaa katsomassa

Lontoon sijasta (ja ei huolta tulee sitäkin vielä) aloitetaan viikko käynnillä Turun yliopiston kirjastossa. Olimme siellä kollegani Johanna Viitaharjun kanssa, joka oli tilannut käyttöönsä tämän julkaisun.



Elias Til-Landzin (1640-93) Turussa painettu Catalogus plantarum vuodelta 1683 ei ollut ensimmäinen suomalainen kasviluettelo (se oli ilmestynyt samalta tekijältä ja samannimisenä jo 1673), mutta ensimmäinen kuvitettu kasvikirja se oli.


Aivan varmaa ei ole, oliko piirroskuvitus kotimaista työtä vai ulkomaisten mallien mukaan tehtyä. Minua kiinnosti kuitenkin eniten tämä aukeama.


Puutarhahistoriallisessa kirjallisuudessa on väitetty että Til-Landzin mahdollisesti Leidenin yliopistollisesta puutarhasta tuomat ja vuoden 1673 painoksessa mainitut tulppaanit olisivat vuosikymmenessä heittäneet henkensä koska niitä ei vuoden 1683 painoksessa mainittu. Mutta kuten itsekin nyt näitte, kyllä "tulipaan" siellä on, joskaan ei kuvitettujen joukossa.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Brysselin tapetteja esille Turun linnaan


Viikko sitten hyörittiin varastossa, ja sen seurauksena Turun linnan juhlakerroksessa olevien seinätekstiilien esillepano koki uudistuksia seuraavana maanantaina. Kuningattaren salin eteläseinällä riippunut ranskalaistapetti pääsi lepoon ja vuoroon astui Mooseksen elämää kuvaava (historiansa jossain vaiheessa halkaistu) Brysselin tapetti 1500-1600-lukujen vaihteesta. Aiheesta enemmän ensi viikolla yksikkömme blogissa.

torstai 21. marraskuuta 2013

Etonin kulmilla ja Windsorin asemalla

Rantaan palattua tallusteltiin vielä tämän sillan yli...


...ja pitkin High Streetiä.


Tavoitteena oli vielä viimeisenä kohteena käydä kurkkaamassa tätä ehkä maailman kuuluisinta sisäoppilaitosta nimeltä Eton College.


Eton on ajoittain auki yleisölle, valitettavasti ei enää meidän portille ehdittyämme.


Sisäpihalla pönötti mitä luultavimmin Henrik VI, joka perusti tämän public schoolin vuonna 1440.


Eton on legenda jo monessakin mielessä. Ylivertainen eliittikoulu, joka on tuottanut kansakunnalleen vaikka miten monta pääministeriä, ja jonka "pelikentillä voitettiin Britannian käymät sodat", viitaten siihen joukkuehenkeen, jonka se maan ja sen armeijan päällystöön loi. Toisaalta ruumiillinen rangaistus oli arkipäivää 1900-luvun lopulle saakka, ja erinäisissä muistelmissa on käsitelty koulukurin ja pennalismin aiheuttamia traumoja. Tarkemmin ajatellen taitaa muutama Monty Python -sketsikin tulla mieleen.

High Streetiä takaisin palaillessa bongasimme mm. tämän keskiaikaisen talon, joka hyvinkin oli pystyssä jo koulun perustaminen aikoihin, mikäli netissä mainittu rakentamisvuosi 1420 pitää paikkansa.


Takaisin Thamesin yli (oikealla vesibussien laituri, josta suunnasta postauksen ensimmäinen kuva oli)...


...ja linnankulman ohi...


...takaisin asemalla, jonka koristuksena on kopio 1800-luvun veturista nimeltään The Queen.


Aseman nimi on komeasti Windsor & Eton Central (kyllä, Windsorissa on toinenkin, kokonaan toisen rautatielinjan, asema).


Tällä "keskusasemalla" on tätä nykyä enää vain yksi raide, ja siitä liikennöi junia vain Sloughiin ja takaisin..


Loppuun kuva myös Sloughn asemasta. Paikalla on ollut asema jo vuodesta 1840 (nykyinen on 1800-luvun lopulta), ja sitä kautta menee junia mm. Oxfordiin, jossa myös kävimme. Illansuussa palatessamme ensimmäinen juna Lontoon suuntaan oli niin täynnä ettei mukaan olisi mahtunut kuin tiukkaan puserretuille seisomapaikoille, joten odotimme suosiolla seuraavaa.


Englannilla on maailman pisin rautatiekulttuurin historia, ja mm. englantilaisista rautatieasemista löytyy Wikipediasta perinpohjaisia artikkeleita. Sloughssa esimerkiksi eli 1800-luvun lopulla asemakoira nimeltä Jim.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...