perjantai 26. lokakuuta 2012

Turun linnan pelilauantain teemana renessanssi


Turun linnan lokakuisista pelilauantaista viimeisenä eli huomenna 27.10. klo 12-15 pelataan päälinnan aulan yläparvella moninpeliä Age of Renaissance. Pelialueena on pelaajien lukumäärästä riippuen iso osa Eurooppaa, ensisijaisesti Välimeren ja Mustanmeren alueet. Pelaajia voi olla 3-6, ja kunkin roolina on johtaa joko Venetsian, Genovan, Barcelonan, Pariisin, Lontoon tai Hampurin kasvavia talousmahteja.

Tavoitteena on hankkia kaikki 26 erilaista sivistyksen mittaria kirjapainotaidosta avomeripurjehdukseen ja kaupankäynnin ja tieteen hienouksiin. Tämä toteutetaan valtaamalla mahdollisimman nopeasti pelilaudan alueet, jotka edustavat samalla kertaa markkinoita että tuotantoalueita. Pelissä on 12 eri hyödykettä kivestä kultaan ja niiden tuotot realisoituvat kun hyödykettä edustava kortti pelataan. Korteilla on pelissä muutoinkin keskeinen osa, ne edustavat myös aikakauden merkkihenkilöitä, sekä erinäisiä tapahtumia, joilla voi edistää omia hankkeitaan tai vaikeuttaa kilpailijan pyrkimyksiä.

Peliin eläytymistä korostaakseen ja tapahtumaa elävöittääkseen pelaajat ja heidän seuralaisensa pukeutuvat renessanssipukuihin. Lauantaina Turun linnassa vierailevilla on siten tilaisuus nähdä värikäs pelitapahtuma, jossa kilvoitellaan kohti eurooppalaisen sivistyksen saavutuksia vuosina 750-1750.

Huuom! Pelien maailmoissa -näyttelyn opastus lauantaina klo 14.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

No niin, paikalle ilmaantui lopulta sellainen määrä pelaajia, että päätimme pelata peliä kolminpelinä. Pelaajiksi tulivat Pekka (Barcelona), Kaj (Genova) ja minä (Venetsia). Kari jättäytyi taustalle tuuraamaan ja kertomaan pelistä muutamalle ohikulkijalle, jotka uskaltautuivat vilkaista meihinpäin. Kovin monta uskalikkoa ei päivän aikana ollut, lienevätkö renesanssipukimeemme ja renesanssihenkinen mesoava puheenpartemme karkoittaneet enimmät.

Joskus kauan sitten kun pelasimme peliä ensimmäisiä kertoja, huomasimme, että alussa ylenpalttinen sotiminen jarruttaa erittäin paljon minkäänlaisen sivistyksen kehittymistä. Nyt kenties olemme siirtyneet toiseen ääripäähän, kun varoimme visusti hyppimästä toisten silmille. Osana tätä varovaisuutta pelissä solmittiin sopimuksia, jotka osoittautuivat liiankin pitäviksi ts. Genovan ja Venetsian kehittymiselle välttämätön alun linnarauha kesti liian pitkään ja suuntautui liian selkeästi Barcelonaa vastaan. Kun Barcelona vielä ei ymmärtänyt Venetsian kiinnostusta muuttaa sopimusta (kaikki sopimiset täytyy pelissä tehdä julkisesti kaikkien läsnäollessa), pelin päättyessä yhdeksännellä kierroksella (aika tuli täyteen) Genova oli saanut repäistyä ison kaulan muihin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...