maanantai 30. heinäkuuta 2012

Lateraanin pronssit

Edellisessä postauksen aiheena olleessa Barkanin kirjassa käsiteltiin myös ns. Lateraanin pronsseja. Ne olivat Lateraanikirkon edessä läpi keskiajan pylväiden nokassa kököttäneitä veistoksia (tai niiden osia), jotka vuonna 1471 siirrettiin Capitolium-kukkulalle, jonka museossa ne ovat sen koommin olleet. Barkanin innoittamana kävin lävitse parin vuoden takaiset kuvat Capitoliumilta ja niin vain olin sattunut kuvaamaan ne lähes kaikki:


Keisari Marcus Aureliuksen ratsastajapatsas. Sen kopio on Capitolium-kukkulan aukiolla, aito on siirretty turvaan sisälle.


Capitoliumin susi, mutta onko se todella antiikin ajalta? Katso tarkemmin Wikipedian artikkelista.


Keisari Konstantinuksen pää...


...ja keisari Konstantinuksen käsi.

Viimeisen olin missannut, se on "Okaanpoistaja" eli italiaksi Spinario.

Barkanin kirjassa huomautetaan, että noita jättimäisiä pronssiosia (sen enempää kuin vastaavia kivisiä saman museon pihalla) ei koskaan yritetty "täydentää". Kun tarkemmin ajattelee, niin vaikka renessanssi miten yritti tavoittaa ja ohittaa antiikin (Pietarinkirkko oli "Pantheon nostettuna Konstantinuksen basilikan päälle"), niin hallitsijoita esittävän monumentaalikuvanveiston alalla ei edes yritetty. Ratsastajapatsaita tehtiin, muttei tässä kokoluokassa. Kenties sellaiset olisi koettu "epäjumalankuviksi/idoleiksi", olkoonkin että em. fragmentit olivat nimenomaan ensimmäisen kristityn keisarin patsaasta?

Barkerin alaviitteissä oli mielenkiintoinen maininta W.S. Heckscherin päätelmästä, että keskiajan visuaalisessa ajatusmaailmassa kuva (veistos) + pylväs = idoli. Mieleeni tuli välittömästi Nousiaisten kirkon Pyhän Henrikin sarkofagi. Flaamilaisten taiteilijoiden piti ratkaista se, miten erottaa "kristityt ruotsalaiset" "pakanallisista suomalaisista", kummallakin olivat samat anakronistiset 1400-luvun aseet ja varusteet (tykkejä myöten!). Niinpä pakanat saivat pylvään päähän asetetun patsaan eli idolin! (Ja toki myös epäilyttävän lohikäärmelipun.)


Muistaakseni Matti Klinge sepitti kirjassaan Muinaisuutemme merivallat jonkinlaisen teorian siitä että suomalaisilla olisi tuollainen jumalankuva voinut ollakin (olikohan sammas tms. sanaan perustuen?), mutta kukaan ei tiettävästi ole koko kirjaa muutenkaan vakavasti ottanut.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Tuli sammuu Logomossa


Logomon Tuli on irti! ja Turku valokuvissa -näyttelyihin on aikaa tutustua enää tämä viikonloppu. Sunnuntaina menee ovet kiinni ja purkaminen alkaa maanantaina. Niin että viimeinen varoitus on annettu, ottakaa onkeenne!

(Kuvassa sepän pajan seppä. Näitä hyvin elävännäköisiä hahmoja tilattiin paristakin paikkaa, mm. Ruotsista. Oli se aika hauska tulla kerran neukkariin palaveriin ruotsalaisten kanssa, kun lattialla oli Ikean sininen kassi täynnä mitä aidoimman näköisiä ihmispäitä. Sieltä sitten katselivat ne.)

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Antiikin taide renessanssin silmin

Huomaan tilanneeni Leonard Barkanin kirjan Unearthing the Past: Archaeology and Aesthetics in the Making of Renaissance Culture jo kaksi vuotta sitten (!), mutta luetuksi se tuli vasta nyt. En muista mihin hanke aikoinaan kariutui, sillä kirja on todella mielenkiintoista taidehistoriaa, aina lähdeviitteitään myöten.

Aiheena ovat antiikin ajalta säilyneet, ja varsinkin keski- ja uuden ajan taitteessa Rooman kaupungin maaperästä löytyneet veistokset, ja se miten ne inspiroivat renessanssitaiteilijoiden pyrkimyksiä saavuttaa ja ylittää klassisen ajan saavutukset.

Renessanssi ei keksinyt arkeologiaa. Esineiden kaivaminen tarkoituksella esiin olisi ollut zeitgeistin vastaista, niiden tuli "löytyä", ikään kuin vahingossa, mutta kuitenkin ehkä tarkoituksella, koska "aika oli kypsä". Vielä usein maaginen mieli saattoi ajatella Herkulesta esittävän patsaan löytymisen "vastauksena", jopa "korvauksena" paavin aiemmin varastetulle tiaralle. Joka tapauksessa Laokoon-ryhmän tapaiset veistokset ajateltiin mestariteoksiksi, joita tutkimalla oli mahdollisuus päästä taiteessa niin korkealle kuin ylipäätään oli mahdollista päästä.

Merkittävän osan saa Plinius vanhemman Luonnonhistoriansa (Naturalis historia) viimeisissä luvuissa esittelemä taiteen historia. Pliniuksella oli valtava merkitys sille miten renesssanssi antiikin taidetta ymmärsi ja arvotti. Kun Laokoon kaivettiin esiin, paikalle rientäneet antikviteettien harrastajat tunnistivat sen oitis Pliniuksen mainitsemaksi veistokseksi, jonka kolme rhodoslaista kuvanveistäjää olivat luoneet. Plinius oli kuitenkin kertonut veistoksen olevan yhdestä marmorilohkareesta, mutta tämä olikin koottu kolmesta. Hämättiinkö Pliniusta vai hämäsikö hän itse, siinäpä pohtimista.

Niin hyvin kuin renessanssihumanistit ja -taiteilijat Pliniuksensa osasivat, voi Barkan osoittaa heidänkin joskus uinuneen. Forum Boariumilta löydettiin Sikstus IV:n aikana pronssinen Herkules, jollaisen Plinius oli kertonut siellä olevan. Hämmästyttävää kyllä, fakta näyttää menneen täysin ohi renessanssineroilta.

Suurimmalta osin maasta löytyi kaikkea mitä Plinius ei ollut maininnut, useimmiten palasina. Fragmentaarisuus ei kuitenkaan olluit ongelma vaan enemmänkin osa esteettistä viehätystä. Silti teoksia yritettiin "täydentää" ja sellaisina mekin ne useimmiten tunnemme. Yhtä fragmenttia ei kuitenkaan koskaan korjailtu, ja se oli Belvederen torso, tuo taiteen kuuluisin sikspäkki, joka yhdessä Laokoonin kanssa on kaikkien barokin vääntelehtivien lihaskimppujen esi-isä.

Torsosta löytyi sentään signeeraus (ärsyttävästi taiteilija jota Plinius ei maininnut), useimmista ei, ja myös sen identifikaatio on jäänyt arvailujen varaan. Näin oli usein. Varsinkaan antiikin uskonnollisiin riitteihin liittyvät aiheet eivät olleet kovinkaan hyvin tiedossa, ja useat naishahmot olivat mysteereitä: oliko nukkuva nainen Kleopatra vai Ariadne?

Michelangelo on nimi, joka luonnollisesti mainitaan kirjassa usein, mutta Barker on omistanut viimeisen luvun tämän tappiolle jääneelle kilpailijalle, Baccio Bandinellille. Bandinelli vaikuttaa olleen varsin ikävä ihminen, ja kun vuosisadan tärkeimmät imagonluojat, Vasari ja Cellini, runttasivat hänet täysin, on unohdus ollut armoton. Ei hän Michelangelon veroinen ollutkaan, mutta myös hänen työssään antiikki näytteli ratkaisevaa osaa. Bandinelli veisti mm. kopion Laokoonista, mutta useimmille lienee tutuin Firenzen Piazza della Signorialla oleva veistos Herkules ja Cacus.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Glorian antiikki 111 (6/2012)

Aiheina ovat tavanomaisten interiöörien lisäksi mm. Hanna Rönnberg, jonka teoksia on esillä Hämeenlinnan Taidemuseossa, ja jo aiemmin lehden sivuilla esiintynyt Carita Järvinen, jonka pukukokoelma on esillä Heinolassa.

Nykin pilvenpiirtäjistä vuorossa  Eero Saarisen piirtämä CBS Building eli "Black Rock". Saarisen kuuluisin työ on epäilemättä St. Louisissa sijaitseva "lännen portti", Gateway Arch.

Kemppinen mietti taannoin ovatko I.K. Inhan Paanajärvellä kuvaamat puut vielä elossa. Ainakin jäljellä on tämän Karjalohjan Heponiemessä kuvaama tammi. Se kasvaa Inhan aikoinaan omistamalla maapalalla, joka nyt kuuluu Helsingin Diakonissalaitokselle.

Vuorineuvos Walter Ahlströmille valmistui 1927 salonkivaunu, joka kunnostettuna kiertää paraikaa Suomea Juhlajuna Valtterin mukana - ja on tänään 21.7. Turun rautatieasemalla!

torstai 19. heinäkuuta 2012

Arn - ristiritari Ruotsista


Taivaan pilarit päättyi, mutta tänään tulee jatkoa viime viikolla esitetylle elokuvalle Arn - Temppeliritari. Ja kas, anarkia vallitsee myös 1100-luvun Ruotsissa, ja päät lentelevät kun Erikin ja Sverkerin suvut taistelevat kruunusta. Jumalalle annettu poikalapsi Arn Magnusson varttuu luostarissa ja oppii siellä asetaidot veli Cadfaelin tapaisen ristiretkiveteraanin opastuksella. Taidoille onkin käyttöä kun Arn joutuu poliittisen juonittelun seurauksena eroon morsmaikustaan ja vuosiksi sotimaan Pyhään maahan temppeliritareiden joukoissa. Sankari päihitti ykkösosassa itsensä Saladininkin, mutta miten käynee tänään YLE TV2:lta klo 22:05 tulevassa jatko-osassa Arn – Pohjoinen valtakunta. Elokuvat perustuvat Jan Guilloun romaanitrilogiaan ja saivat ensi-iltansa 2007 ja 2008 eli varsin pian vuoden 2005 Kingdom of Heaven jälkeen, jossa siinäkin taisteltiin Jerusalemin hallinnasta.

Kuulemma kalleimpia koskaan tehtyjä ruotsalaisia elokuvia, ja mellevää melskettä ne ovatkin, mutta temppeliritareiden surcoatit on varustettu varsin merkillisellä ristillä.


Mitenkään outo se ei ole, vaan hyvinkin tuttu, portugalilaisen Kristuksen ritarikunnan tunnus, joka purjeissaan mm. Vasco da Gama purjehti Intiaan:


Järjestö perustettiin temppeliritareiden seuraajaksi 1300-luvun alussa, mutta missään muissa näkemissäni ennallistuksissa en ole nähnyt tätä ristiä 1100-luvun kontekstissa.

Mutta se nitpickingistä, sanon kuten Peter von Bach: antoisaa elokuvailtaa.


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Lentoauto Luxus 3000


Varusteluun kuuluu roskis, kaksi luuta, vinssi, kaksi linnunpönttöä, jauhesammutin, kaukoputki, käsiraudat, kaksi hätäjarrua, vilkut, savupiippu, kaksi lautasantennia, taulu-TV, kassakaappi, kahvinkeitin ja kahvikuppi, onkivapa ja kala, tuuletin, venttiili, kaksi kultaharkkoa, kaksi viinilasia, lentokoneen polttomoottori, kaksi suihkumoottoria, kaksi takapotkuria, auton polttomoottori, kaksi käynnistysvipua, lahjapaketti, hälytysjärjestelmä, happipullot, automaattiohjaus ja tavallinen ohjaus, suukappale ja visiiri, itsetuholaukaisin, palomieskypärä, huomiovalo, äänitorvet, kukkasia sekä kello.

Suunnittelija: Juha Hintsala

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Booktori 2012


Turun Puutorilla järjestetään tänään ja huomenna Booktori-tapahtuma. Antikvariaatteja on havaintoni mukaan tänä vuonna mukana enemmän kuin koskaan, ja kun Puutorin Vessan anniskelualueen reunalla olevalla lavalla on koko ajan puhetta tai soittoa, niin kai tämänkin voi jo pienimuotoiseksi kaupunkifestivaaliksi laskea.

Oma hankintani oli Olof af Hällströmin Sveaborg - Viapori - Suomenlinna.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Lohikäärmeen veren saari

Kuva: Google Maps

National Geographicin kesäkuun numerossa oli juttu Jemenille kuuluvasta, Afrikan sarven edustalla sijaitsevasta Sokotran saaresta. Saarella elää valtavasti kotoperäisiä, siis vain siellä esiintyviä, kasvi- ja eläinlajeja. Yksi näistä on Dracaena cinnabari, varsin vaikuttava ilmestys:

Kuva: Wikimedia Commons
Puun punainen pihka tunnetaan lohikäärmeen verenä, ja sitä on käytetty mm. lääkkeenä, suitsukkeena, väriaineena, lakkana ja alkemian ainesosana. Monien mielestä juuri Sokotran lohikäärmeen veri on  alkuperäisintä, mutta saadaan sitä muistakin kasveista, ja itse asiassa muutoin mahtava tietolaari Tavarasanakirja vuodelta 1947 ei hakusanalla "Traakinpihka" mainitse Sokotraa ensinkään, vaan luettelee sen lähteiksi itä-intialaisen Daenomonorops Dracon, Kanarian saarten Dracaena Dracon ja amerikkalaisen Pterocarpus Dracon.

Natikan artikkeli kertoo siitä miten kasvava turismi uhkaa saaren endeemisiä lajeja. Matkailijoiden suosio on uutta perua, sillä saarelle toisen maailmansodan aikana komennetut liittoutuneiden sotilaat uskoivat joutuneensa lohduttomimpiin oloihin ikinä. Time-Life Booksin julkaisemassa 39-osaisessa toista maailmansotaa käsittelevässä kuvateossarjassa ilmestyi 1980 osa nimeltä War in the Outposts, jossa aiheena ovat liittoutuneiden pitkien, ympäri maailman ulottuvien, huoltoreittien varrelle perustetut tukikohdat ja elämä niissä.

RAF perusti 1942 saarelle lentokentän ja radioaseman Intian valtameren meripelastus- ja sukellusveneentorjuntatoimia varten. Piskuinen varuskunta eli kentän reunalla teltoissa, luolissa tai hiekkasäkeistä kyhätyissä majoissa, vaan eipä tarvinnut univormunkaan olla tiptopkunnossa, ja meininki oli muutenkin rentoa. Ei kuitenkaan vaaratonta, sillä saaren hiekkaan haudattiin 10 onnettomuuksissa kuollutta lentäjää. Ajoittain maihin ajautui kuolleita tai puolikuolleita sukellusveneiden upottamien laivojen merimiehiä. Merkittävin Sokotralta käsin tehty sotatoimi oli U-852:n pommittaminen 1944 niin että miehistö joutui upottamaan sen Somalian rannikolle. Samainen saksalainen sukellusvene oli aiemmin jälkensä peittääkseen surmannut upottamansa SS Peleuksen miehistön.

Lisäksi Wikipedia tietää, että saari mainitaan Periplus Maris Erythraeissa ja Marco Polon kertomuksissa, että sen asukkaat olivat nestoriolaiskristittyjä ennen kääntymistään islamiin ja että saarelaisilla on oma kielensä, sokotra.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Veli Cadfael


Tänään tulee taas Taivaan pilareita, mutta se ei ole suinkaan ensimmäinen 1100-luvun Englannin "anarkian aikaan" sijoittuva TV-sarja. Sellainen oli myös 1990-luvulla tuotettu ja myös Suomessa esitetty Cadfael, jossa samanniminen ristiretkien veteraani väkivaltaan kyllästyneenä vetäytyy Shrewsburyn luostariin. Pahoilta teoilta ei sielläkään pakoon pääse, vaan Cadfael joutuu ratkomaan murhamysteerejä nokkeluutensa ja elämänkokemuksensa turvin. Kyseessä on siis keskiaikaan sijoitettu dekkarisarja, luojanaan Edith Pargeter (1913-1995), joka julkaisi sarjan kirjalijanimellä Ellis Peters.

Pargeter kirjoitti kaikkiaan 21 Cadfael-dekkaria, joista vain viisi ensimmäistä on suomennettu, niistä enemmän täällä. Muistaakseni itsellänikin on niistä yksi, jossakin kirjahyllyn taaemmassa rivissä. Kevyttä kesälukemista, tämä näin vinkiksi, jos joku sattuu niitä antikasta löytämään.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Alkuperäinen James Bond


Elokuvatrivian klassikoita on kysymys, mistä Ian Fleming sai nimen agentilleen 007. Sehän oli tietysti ornitologi James Bond (1900-1989), jonka teos Birds of the West Indies ilmestyi ensimmäisen kerran jo 1936. Jamaikalle asuvalle innokkaalle lintuharrastaja Flemingille kirja oli epäilemättä tuttu. Suurin kimmoke nimen "varastamiseen" oli kuitenkin sen tavanomaisuus. Alkuperäinen Bond ei tiettävästi asiasta pahastunut.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Amerikkalaisia Pariisissa

Australialaissyntyinen kirjailija John Baxter on asunut Pariisissa vuodesta 1989, naimisissa ranskattaren kanssa, ja vetänyt opastettuja kierroksia kaupungin kirjailijakortteleihin. Lisäksi hän vaikuttaa kahlanneen läpi kaiken mitä englanninkieliset kirjailijat ovat Pariisissa oleskelustaan ikinä kirjoittaneet.

Näillä meriiteillä on syntynyt teos The Most beautiful Walk in the World - A Pedestrian in Paris. Hämmentävästi alussa tulee useampia lukuja perheen joulunviettoa uhanneesta lukkohaverista (ja mitä kaikkea se Ranskassa asumisesta kertoo), niin että itse ehdin jo ihmetellä milloin oikein päästään asiaan. Mutta päästäänhään siihen, ja kirjassa on melkoinen sikermä tarinoita amerikkalaiskirjailijoista "valon kaupungissa". Ihan kokonaan ei näkökulma ole tämä, mutta aika hallitseva se on, ja varsinkin Hemingwaystä ollaan täysin pääsemättömissä.

Toki kirjassa on paljon kokemukseen perustuvaa näkemystä ranskalaisesta kulttuurista, vaikkapa siitä millaista katuteatteria kuuluisat mielenosoitukset/mellakat todellisuudessa ovat. Politiikan sijasta ruoka otetaan vakavasti: kirjailijan tuttavalle tuodaan juhlavasti ravintolan pöytään aukaistu sardiinirasia - arvostettua brändiä näet!

Paljon tarinaa saadaan myös kirjailijan vetämistä kirjallisuusteemaisista kierroksista, varsin paljon asiakkaiden kustannuksella. Huomiota kiinnitti toistuva naljailu siitä, miten turisteilla on aina sensible shoes. Koska pariisittaret (kaikkiko?) kipittävät aina korkkareissa, pitäisi ilmeisesti kaikkien Pariisissa kävelevien naisten niin tehdä?

Mihinpä ihminen päähänpinttymistään pääsee, mutta totuuden nimissä on sanottava että kirjanen oli todella hupaa luettavaa, ja itse ahmin sen parissa illassa. Baxterin tyyli on hauskaa, ei siitä mihinkään pääse. Matkaoppaaksi en tätä kuitenkaan ottaisi, käytännön anti jää varsin vähäiseksi. Aina ei käy edes ilmi, missä päin kaupunkia ollaan liikkeellä, eikä karttoja ole, lukuunottamatta yhtä pientä suttuista asemakaavaa suuren vallankumouksen ajoilta.

Joka Pariisista pitää ja on siellä käynyt, lukee tätä kokemansa valossa. Itselleni ei mieleen jäänyt mitään erityisiä vinkkejä, paitsi että seuraavan kerran Pariisissa käydessä voisi poiketa Cour du Commercella katsomassa taloa, jossa Marat painoi "Kansan ystäväänsä" (L'Ami du peuple) vallankumouksen vuosina. Niin, ja ehkä myös läheisellä Rue de l'Odéonilla, Baxterin kotikadulla.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Turun keskiaikamarkkinat 2012

...ovat jo takana, mutta muistellaan niitä muutaman kuvan ja filminpätkän verran.
















Katkelma Vapaakomppanian taisteluharjoituksista...


...ja Rohan tallien turnajaisten lopusta.



Ensi vuonna taas! :-)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...