maanantai 4. kesäkuuta 2012

Turun linnan vanhan perusnäyttelyn nostalgiaa (3)

Pyöreän tornin keskellä oli kaupunkiarkeologisen kaivauksen ennallistus läheltä Tuomiokirkkosiltaa, aivan keskiaikaisen Turun sydämestä.


Rakennelma oli käytetty tehokkaasti hyväksi ja sen sisään oli upotettu monenlaisia maalöytöjä: hautauksia,


hirsisalvos,


rautaa ja tiiliä (vasemman vitriinin perällä viemärinkansi, oikealla eri limitysten esittelyä),


puuesineitä,


sekä lasia ja keramiikkaa, pienemmässä vitriinissä myös rahoja..


Linnan vierestä löytyneen veneen jäännökset ja niiden pohjalta tehty rekonstruktio.


Kaivaustoimintaa yleisesti esitelleen osuuden jälkeen kierros jatkui pyöreän tornin pohjakerroksiin eli vankilaan.


Näyttely valmistui ennen Rettigin palatsin kaivauksia ja Aboa Vetus & Ars Nova -museon perustamista. Tällöinhän keskiajan Turku sai oman arkeologisen museonsa ja siinä mielessä kaivauksen esittäminen ennallistuksena menetti ainutlaatuisuutensa. Kaupunkiarkeologia sinänsä on edelleen keskeinen osa Turun museokeskuksen toimintaa, jossakin päin keskustaa kaivetaan joka kesä, ja mikä on kaivaessa sillä Turussa on Suomen ehdottomasti syvimmät kulttuurikerrokset.

Kuvat: TMK/Martti Puhakka

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...