keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Atlantin rannalta villin lännen aavikolle

Victory Gamesin The Civil War on erinomaisen onnistunut peli Yhdysvaltain sisällissodasta vuosina 1861-65. Mekaniikka perustuu aktivointipisteisiin, jotka jakaantuvat kierroksen alussa noppaheitolla kolmen eri sotanäyttämön kesken. Nämä ovat Itä (Atlantilta Appalakeille), Länsi (Appalakeilta Mississippille) ja Trans-Mississippi (Mississippiltä Uuteen Meksikoon). Pelaajan on määriteltävä mikä niistä on ensi-, tois- ja kolmassijainen sotanäyttämö. Kierros jakautuu impulsseihin, mikä toimii siten että kumpikin pelaaja heittää noppaa ja suuremman saanut saa käyttää erotuksen verran em. aktivointipisteitä joukkojen liikuttamiseen ja varusteluun. Jossain vaiheessa kierros loppuu siihen että kumpikin heittää saman lukeman tai pisteet loppuvat. Joukot ovat strength pointeja, 1 piste vastaa 5000 miestä eli n. prikaatia.

Pelin voi aloittaa keväästä 1861, 1862, 1863 tai 1864. Kuten historiansa lukeneet tietävät, Konfederaation voitto on mahdollisinta alkuaikoina, vuoden 1864 skenis on jo melkoista dunkkuun ottoa, joskin tarpeeksi Unionin voittoa viivyttämällä on mahdollista että Lincoln häviää vuoden 1864 vaalit ja peli päättyy konfujen voittoon. Kartta on todella hienoa grafiikkaa, tässä näyte Potomac- ja Rappahannockjokien välistä, jossa lähes kaikki itäisen sotanäyttämön taistelut käytiin.


Pelin takakannesta saa käsityksen, miten eeppisistä mittasuhteista tässä on maantieteellisesti kyse. Valkoisella merkityt Missouri ja Kentucky aloittavat puolueettomina eli niiden saaminen omalle puolelle on pelin alun tärkeimpiä tavoitteita erityisesti Unionille.


Pelissä on harvinaisen hienosti toteutettu sodan kolme ulottuvuutta: sotilaallinen, taloudellinen ja poliittinen. Ylivoimastaan huolimatta Unionin on vaikea pärjätä pelkästään sotilaallisesti, joten mukaan tulee taloudellinen ulottuvuus, Konfederaation satamakaupunkien valtaaminen saarron tehostamiseksi ja varsinkin Mississippijoen varren kaupunkien valtaaminen. Jälkimmäinen katkaisee Konfederaation kahtia, jolloin muodostuu kaksi talousaluetta, molemmat kokonaisuutta huonommin edellytyksin. Talouden romahdus vähentää asteittain Konfederaation edellytyksiä sotimiseen. Ratkaisevaa on lopulta poliittinen ulottuvuus: voittopisteitä saa valloitetutuista kaupungeista ja kun kapinoivan osavaltion keskeiset taajamat on vallattu, sen katsotaan liittyneen takaisin Unioniin ja Unionin pelaaja saa kaupunkipisteet kaksinkertaisina.

Varsinaisena "kromina" ovat johtajanappulat. Tunnetusti Konfederaation etu sodan alussa oli paremmissa kenraaleissa ja Unionilta vie aikansa ylentää Ulysses S. Grantin ja William T. Shermanin kaltaiset kyvyt tarpeeksi korkealle komentaman Unionin kenttäarmeijoita, mikä vasta mahdollistaa menestyksekkäät taistelut Robert E. Leen johtamia Konfederaation joukkoja vastaan.

Yllänäkyvät Kansas, Intiaaniterritorio (Oklahoma), Texas ja Uusi Meksiko ovat oikeastaan pelin jatkokartalla ja muodostavat oman sotanäyttämönsä, Far Westin. Tapahtumat siellä ovat pelin lopputuloksen kannalta perin toissijaisia, mutta itselleni tämä "villin lännen sisällissota" on mielenkiintoisin sektori koko sodassa. Yksistään sinne sijoittuvia pelejäkin on tehty, niistä toiste.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Glorian antiikki 107 (2/2012)

Lehden teemana on hopea, josta jo kahteen hopeanäyttelyyn sekaantuneelle museolaiselle alkaa tulla jo yliannostusta, ei kuitenkaan niin paljon kuin empiretyylistä, josta vuosina 2008-09 sai todella kyllikseen. Ehkä kiinnostavin juttu oli Lontoon hopeaholveista, joissa voisi jopa ajatella käyvänsä hopea-allergian joskus hellitettyä.

Pilvenpiirtäjäsarjassa on kohteena New Yorkin "Silitysrautatalo" ajalta (1902), jolloin 20-kerroksisetkin talot kävivät pilvenpiirtäjistä. USA:n Suomen-suurlähettilään puolison taas kerrotaan sisustaneen lähetystön vierashuoneen John Mortonin muistoksi. Ilman tätä suomalaista sukujuurta ollutta miestähän olisi USA jäänyt perustamatta, kuten tiedämme. :-)

Ulkomailla oli käyty Milanon Mercatore del Naviglio Granden antiikkimarkkinoilla. Vähän huonosti tuntui kauppa kauppiaiden mielestä käyvän, eurokriisikö painanee.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Junan odotusta Yorkissa

Edellinen rautatieaiheinen postaus sai muistelemaan matkaamme Yorkiin joka siis tehtiin mennen tullen junalla, matka-aika muistaakseni pari tuntia tai rapiat. Tässä retkikuntamme odottamassa aamujunaa Lontooseen.


Näkymä vastakkaiselle puolelle asemahallia.


Yorkin rautatieasema valmistui 1877 ja oli silloin maailman suurin. Se mainitaan myös Bradleyn kirjassa esimerkkinä kaarevasta asemasta, joka luonnollisesti asetti omat haasteensa laitureiden kattamiselle. Tässä näkymä pohjoiseen, Skotlantiin (junamme tuli muistaakseni Edinburghista asti)...


...ja tässä menosuuntaan etelään, Lontooseen.


Vaikuttavia nuo Englannin asemakatokset ovatkin, tuhansin niitein koottuja kuin entisaikojen laivat. Englannissa asemalaitureiden kattamista pidettiin alusta asti itsestäänselvyytenä. Vertailun vuoksi mainittakoon että Helsingin rautatieaseman laiturit katettiin vasta vuonna 2000 - ja Turun junat lähtevät taivasalta vieläkin! :-)

torstai 23. helmikuuta 2012

Uusgotiikan mestariteos

St Pancrasin rautatieasema kuuluu niihin Lontoon nähtävyyksiin, jotka olen nähnyt vain ohi juostessani, matkalla viereiselle King's Crossin rautatieasemalle ja sieltä edelleen Yorkiin. Samalla tuli koettua asemat samalla tapaa kuin lukemattomat Harry Potter -elokuvien katsojat: niissä Tylypahkaan lähdetään asemalta, joka on lainannut ulkopuolensa ensiksi mainitulta, mutta asemalaiturinsa jälkimmäiseltä.

Simon Bradleyn kirja St Pancras Station on julkaistu Wonders of the World -sarjassa, jonka opuksia on jo muutama käsitelty aiemmin. Tämä on sarjan hyvää keskitasoa, jouheva kuvaus 1868 valmistuneen Länsi- ja Pohjois-Englantiin suuntautuneen Midland Railway -rautatieyhtiön Lontoon pääteasemasta. Ajan tapaan (ja tämä oli minulle uutta) rautatieaseman yhteyteen rakennettiin pramea punatiilinen hotelli, suunnittelijana valtavan määrän uusgotiikkaa luonut George Gilbert Scott. Kaikki asemalaiturit kattanut rautainen ja lasinen kaariholvikatto oli puolestaan insinööri William Henry Barlowin käsialaa ja yksi maailman suurimmista.

Gotiikka on tyyli joka on todella ollut englantilaisten mieleen, voisipa sanoa ettei se ehtinyt kunnolla muodista mennäkään kun sitä jo ryhdyttiin kertaamaan. Huippunsa uusgotiikka saavutti 1800-luvulla ja sen tarina on tietysti kirjan keskeisiä teemoja.

Toinen, ja mielenkiintoisempi, on rautateiden kulttuurihistoriallinen merkitys. Sitä sivuttiin hiukan täällä, mutta Bradleyllä on kertoa mielenkiintoinen tarina. Aseman kiskotus piti maantieteellisistä syistä rakentaa varsin korkealle, joten niiden alle jäi tilaa. Syntynyt kellarikerros mitoitettiin 100000 kappaleelle 36 gallonan vetoisia standardimittaisia oluttynnyreitä. Lontoolaiset olivat oppineet arvostamaan Staffordshiren vaaleita oluita kaupungin omien tummien stoutien ja portereiden sijasta. Rautatie mahdollisti halvat kuljetuskustannukset, vaalean oluen kulutus kasvoi ja kuulemma myötävaikutti siihen että olutta alettiin juoda tinatuoppien sijasta laseista! Toisaalta rautateiden halventamien tariffien myötä myös maidon käyttö yleistyi suurkaupungeissa.

Hotellin ylellisyys rapistui tekniikan kehittyessä 1900-luvun alkupuolelle mennessä ja siitä tehtiin rautatieyhtiön toimistotiloja. Rakennus hylättiin 1960-luvulla ja aiottiin jopa purkaa. Kirjan kolmas keskeinen teema on aseman nousu tästä aallonpohjasta kanaalin alta kulkevan Eurostar-junan Lontoon pääteasemaksi 2007. Kirja on julkaistu samana vuonna ennen remontin valmistumista, mutta suunnitelmien jo ollessa selvillä.

Perään omakohtaisia muisteloita naapuriasemasta King's Crossista. Yorkista palatessamme yritimme tietysti etsiä asemalaituria 9 3/4, mutta eikös vain se ollut juuri silloin remontissa, oikeaa jästien tuuria!

tiistai 21. helmikuuta 2012

Vigelandin patsaspuisto


Oslon varsinainen monumentaalinähtävyys on kuitenkin Vigelandin patsaspuisto, kuvanveistäjä Gustav Vigelandin luoma kokonaisuus, joka kuvaa ihmisen elinkaarta syntymästä kuolemaan.










Kaikkein kuuluisin hahmo on tämä, "vihainen lapsi", Oslon vastine Köpiksen Pienelle merenneidolle.


Koko puistossa on vain yksi ihmishamo, jolla on vaatteet päällään, ja se on Vigelund itse!


Seuraavana päivänä kiersimme ostamillamme Oslo Passeilla kaupungin museoita ja muita sen tapaisia nähtävyksiä, joita kertyikin peräti kymmenen kappaletta, niistä toiste.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Holmenkollen


Ja eikös vain taas ollut luvassa hyppyrimäkiä, tällä kerta oikeassa talviurheilun pyhäkössä, vaikka näin keskellä kesääkin, Holmenkollenilla. ja olihan se aikamoinen betoniarkkitehtuurin monumentti.






Paikan koristeluna oli luonnollisesti mäkihyppääjää esittävä veistos tai miksi tuota sitten sanookaan. Ja tietysti paikassa oli kauppa kaikille aiheeseen liittyville matkamuistoille


Vasta tätä väsätessäni minulle valkeni, että mäki oli valmistunut hiihdon maailmanmestaruuskisoihin 2011 (missasin kai oppaan maininnan), joka kesällä 2011 oli vasta edellistalven lumia niin sanoakseni.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Oslon oopperatalo


Oslossa matkueemme vietiin ensimmäiseksi katsomaan kaupungin uusinta monumentaalinähtävyyttä, vuonna 2008 valmistunutta oopperataloa. Opas kehotti laittamaan aurinkolasit päähän, eikä suotta. Aurinko sattui paistamaan ja valkoinen graniitti ja marmori loistivat häikäisevästi.






Ja komea pytinki oli tietysti sisältäkin.




Toivoa sopii, että oslolaiset hankkivat tarpeeksi paksua marmoria oopperatalonsa seiniin. Komea maamerkki tämä ilman muuta on, todella hallitsevalla paikalla meren ääressä ja suorastaan sen päällä.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Norjan kuohuja


Norja tuntuu paikoin olevan pelkkää alas syöksyvää vettä. Sitä käytiin kiertomatkalla ihmettelemässä mm. Gudbrands Bru eli Gudbrandsjuvet -nimisessä paikassa. Kyseessä on kalliorotko, jonka yli Gudbrand-niminen heppu aikoinaan hyppäsi vainoojiaan paetessaan antaen näin paikalle nimen.





Matkailijoita varten on rotkon päälle rakennettu rautainen käytävä, jolta luonnonilmiön pauhua saattoi turvallisesti kuvata.



Kuohujen partaalta ajettiin yöpymään Dombåsin uneliaaseen vuoristokylään.


Mutta niinpä vain on sekin sotahistoriaaan päässyt, sillä huhtikuussa 1940 siellä käytiin taistelu, jossa sai surmansa ensimmäinen toisessa maailmansodassa kaatunut amerikkalaissotilas.

Hotelli Dombås oli kahdessa osassa. Yöpymistä varten oli alempana siajitseva rakennus...


...mutta respaan ja sapuskalle kiivettiin ylempänä rinteessä olevaan taloon.


Aamulla matka jatkui kohti alavampia maisemia ja Osloa.

.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Hyvää ystävänpäivää!

Ystävänpäivä on Suomessa saanut jotenkin pliisun imagon eräänlaisena kaverinpäivänä. Muualla maailmassa Pyhän Valentinuksen päivä on nimenomaan romanttisen rakkauden juhlapäivä. Sen kunniaksi kuva amoriinista takomassa sydäntä alasimella. Veistos on Meissenin posliinitehtaan tuotantoa vuosilta 1774-1813 ja kuuluu Turun museokeskuksen kokoelmiin. Sepän toimissa häärivä siivekäs pikkumies on esillä Turun linnan pohjoisessa näyttelyhallissa.



Kuva: TMK

maanantai 13. helmikuuta 2012

Turun historian museota ideoimaan!


Turun kaupungin historiallinen museo perustettiin jo 1881, mutta kaupungin historiaa kokonaisuudessaan esittelevää näyttelyä ei Turussa vieläkään ole. Logomon näyttelyn innoittamana on nyt käynnistetty selvitys sellaisen luomisesta. Internetin kautta kaikilla, jopa helsinkiläisillä, on tilaisuus osallistua "Turun historian museon" ideointiin: lomake löytyy täältä, siihen voi vastata helmikuun ajan ja tulostettu kiitosviesti käy Logomon vapaalipusta samana aikana. Minkä tarinan sinä kertoisit Turusta?

Kuvassa Aarre Aaltosen muovailema ruukku Turun 700-vuotisjuhliin 1929.

Kuva: TMK

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Beirut '82

1980-luvulla oli tapana toteuttaa strategiapelejä aivan viime aikojenkin aiheista. Niinpä Israelin hyökkäyksestä Libanoniin 1982 ("operaatio Rauha Galileaan") tai pikemminkin sen loppuvaiheesta julkaistiin Strategy&Tactics-lehdessä peli jo vuonna 1989 nimellä Beirut '82.

Alaotsikokseen peli sai Arab Stalingrad, koska Jasser Arafat oli luvannut Beirutin sellaiseksi muodostuvan. Lähtö sieltä PLO:lle kuitenkin tuli, sillä kertaa Tunisiaan. Sotaretki muistetaan israelilaisen Merkava-pannssarivaunun ensiesiintymisestä, mikä on huomioitu Israelin tankkicountereiden silueteissa.

Kartta on todella pieni ja heksit isoja:


Kovin suurta arvosanaa ei tällekään voi antaa, onpahan jälleen yksi kiireessä tehty lehtipeli. Israelin on voittaakseen vältettävä omia tappioita, mutta se on pelaamissamme peleissä onnistunut vallan hyvin. Beirutin voi vallan hyvin jyrätä annetussa ajassa tarvitsematta ottaa riskejä.

1980-luvun sotia kuvanneita pelejä kertyi kokoelmiin aikoinaan useampiakin. Palataan niihin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...