tiistai 27. joulukuuta 2011

Keskiajan heittokoneet

Vaihteeksi vanhempaa asehistoriaa. Antiikin aikaiset heittokoneet (kuten onageri) käyttivät jousi- tai vääntövoimaa. Keskiajan alussa Eurooppaan saapui, eräiden arveluiden mukaan avaarien mukana, Kiinassa keksitty vipuvoimaan perustuva heittokone, joka englanniksi tunnetaan useimmiten nimellä man-powered mangonel tai traction trebuchet. Sellainen löytyi Lontoosta Towerin linnan vallihaudasta:


Yläpäässä näkyy heikosti köysiä, joihin toiminta perustui. Kun ase oli ladattu, joukko rivakoita miehiä kiskaisi köysistä viskaten kivenmurikan matkaan. Ase hyödynsi myös lingon periaatetta: murikka oli tangon jatkeena olevan köyden päässä.

Jo tuolloin runsasväkisessä Kiinassa varmaankin riitti vetäjiä, mutta Euraasian länsiosassa aseesta kehitettiin automatisoitu versio. Sellainen oli vielä viime vuonna Kuralan kylmäen pellolla (ja on vieläkin), käytin sitä silloin kuvituksena, mutta laitetaan se tähän vielä toistamiseen:

Tangon toiseen päähän kiinnitettiin vapaasti pyörähtävä paino, puinen arkku täynnä kiviä tai hiekkaa. Sen kiskominen yläasentoon varmaan vaati melko lailla miehiä sekin, mutta vapautuessaan paiskasi projektiilin matkaan tehokkaammin kuin sama miesjoukko em. hiioptekniikalla.

Tämä ase tunnetaan englanniksi nimellä counterweight trebuchet eli vastapainoheittokone. Se edusti kehittyneintä versiota ruutia edeltäneen ajan tykistöstä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...