maanantai 11. heinäkuuta 2011

Peipsijärven sipulikylien vanhauskoiset

Tämänkesäisen Vironmatkan eksoottisin kohde oli vierailu Peipsijärven rannan venäläiskylissä. Venäjän vanhauskoiset pakenivat 1600-luvulla heihin kohdistettuja vainoja syrjäseuduille ja myös ulkomaille kuten Ruotsiin tuolloin kuuluneelle Liivinmaalle. Heidän elinkeinonaan on ollut kalastus ja sipulinviljely, minkä vuoksi virolaiset sanovat heitä myös sipulivenäläisiksi.

Peipsijärven rannassa on kokonainen ketju heidän kyliään. Pysähdyimme niistä Raja-nimisessä.


Portin takaa häämötti selvästi jotain kirkollista arkkitehtuuria...


...mutta tarkempi tarkastelu osoitti, että 1907-12 rakennetusta kirkosta oli kivijalan lisäksi pystyssä vain 1990-luvulla uudelleenrakennettu sisäänkäynti ja kellotorni. Kirkko tuhoutui sodassa v. 1944.


Jumalanpalvelukset pidetäänkin sen vieressä olevassa, v. 1830 valmistuneessa kappelissa eli tsasounassa. Kappelia kerrottiin kunnostetun v. 2003 EU:n varoin.


Juliaaninen kalenteri on 13 päivää myöhässä omaamme, joten sen mukainen juhannus osui matkamme aikaan. Ehdimme seuraamaan juhannuspäivän jumalanpalveluksen loppua.


Peipsijärven vanhauskoiset ovat papittomia, joten palvelusta johtanut mies ei ollut pappi vaan tehtävään kelpuutettu maallikko. Vaikka miehillä on etusija, voi tätä tehtävää hoitaa nainenkin. Palveluksen jälkeen mies kertoi oppaan tulkkaamana vanhauskoisten eroista ortodokseihin nähden. Nämä erot ovat kovasti pieniä: ristinmerkki tehdään kahdella sormella, käsien suojana on maahan kumartuessa pieni liian tai tyyny (jottei ristinmerkkiä tulisi tehdyksi likaisin sormin) jne.


Jumalanpalveluksessa miesten ja naisten kuuluisi olla eri puolella salia, tätä ei oppaamme muistanut, mistä hänelle moitteita tulikin. Totta puhuen ei paikalla ollut kuin 4-5 varsinaista messuun osallistujaa. Eikä ole seurakunnassakaan enää kuin 65 jäsentä, mm. oli tämän miehen tytär muuttanut Englantiin töihin.

Tutustuttiin myös rakennuksen muihin tiloihin. Vanhauskoiset kastetaan upottamalla vauva kokonaan veteen, se tietysti vaatii hieman suuremman kastemaljan.


Kappelin siivessä olivat sijainneet ikonimaalari Gavriil Frolovin (1854-1930) työtilat. Ne oli säilytetty ennallaan mestarin kuolemasta saakka.


Frolov itse oli haudattu tuhoutuneen kirkon taakse.


Paikka oli aivan Peipsijärven rannassa.


Eipä ihme, että vanhauskoisista tuli täällä kalastajia jolleivät he jo sitä ennestään olleet. Sipulin viljelykin kannatti kuulemma Neuvostoliiton hajoamisen asti, olivathan markkinat Leningradiin/Pietariin auki. Nyt viljelyala on romahtanut seitsemänteen osaan entisestä.

Vierailimme myös läheisessä Kükitan kylän "samovaarimuseossa", jossa oli esillä myös muuta vanhauskoisten esineistöä.




Tällaista viittaa kerrottiin vanhauskoisten naisten käyttävän jumalanpalveluksissa peittämään vartalon muodot miesten katseilta.


Ja niin juu, olihan siellä niitä samovaarejakin. :-)


Museon takana oli laululavan tapainen. Peipsijärven rannaton ulappa on esityksille vaikuttava tausta, miten paljon lie tuulesta haittaa?


Varsinaista juhannusjuhlaa oli kuitenkin vietetty rantatien takana, jossa sielläkin oli pieni esiintymislava, ja yhä savuavan juhannuskokon jäänteet.


Tämä uskontoturismista tällä kertaa.

2 kommenttia:

katakos kirjoitti...

Tuttu paikka. Jumalanpalvelus ei voinut olla messu, se on katolinen nimitys. Ortodoksit viettävät liturgiaa. Papittomat vanhauskoiset eivät käsittääkseni toimita liturgiaa, sillä ehtoollislahjoja ei voida pyhittää. (Tämä oregonilaisen vanhauskoisen tuttavani mukaan.)

Siitä ikonimaalarin pajasta olisin ollut kovasti kiinnostunut. Silloin kun kävimme, emme päässeet sisään, eikä ollut kontakteja.

Kari Hintsala kirjoitti...

Kiitokset oikaisusta! Olen joutunut toisaallakin toteamaan etteivät kirkolliset termit ole vanhvin puoleni. :-)

Ensi kesänä mennään taas Viroon, setukaisten suunnalle, toivottavasti löytyy jotain mielenkiintoista blogattavaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...