lauantai 21. toukokuuta 2011

Pafos, osa I

Limassolista tehtiin retki myös Kyproksen länsirannikon Pafokseen.
Reitti sinne kulki Afroditen syntymärannan kautta.


Mutta eikös Afrodite kahlannut maihin Kytheran rannalla? Semmoista se on näiden myyttien kanssa, vastuu on yksin kuulijalla.

Britannialla on Kyproksella kaksi tukikohta-aluetta, joista läntisemmän, Akrotirin, läpi myös ajoimme. Viimeisen päälle puleerattu Pikku-Englanti kyseessä olikin, pakollisine rugby- ja poolokenttineen. Aurinkoisen rauhalliseen idylliin lienee sen jälkeen tullut vilskettä, partioidaanhan Libyan yllä mm. juuri näistä tukikohdista käsin.

Pafoksen roomalaiset jäänteet löydettiin 1962. Kaivausalueelle mennään klassistisen portaalin läpi.


 Esiin on kaivettu mm. Dionysoksen talon 2000 neliömetriä mosaiikkeja.






















Mosaikkeja riitti myös suojakatoksen ulkopuolella...


...ja niillä kissoja.


Seuraavat kolme kuvaa ovat pienemmästä rakennuksesta, katettu raunio sekin.





Mosaiikkeja lukuunottamatta ei antiikin Pafoksesta paljon jäljellä ollut.




Mutta mosaiikit, ne olivat upeita eikä näistä kuvista saa kuin kalpean aavistuksen.


Osalla sai jopa kävellä, ja mikä ettei, mosaiikkilattiat ovat kauniita ja kestäviä ja siksi roomalaiset niitä rakastivatkin.


Pafoksen muista nähtävyyksistä toiste.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...