maanantai 10. tammikuuta 2011

Viininmaistajaiset Toscanassa

Roomatarinoista ei tunnu tulevan loppua ensinkään, joten jatketaan matkamuisteloita sieltä eteenpäin heinäkuussa 2010. Roomasta oli tarkoitus suunnata pohjoiseen, mutta kaksi bussikuskiamme lukivat karttaa sen verran väärin, että ehdimme körötellä hyvän matkaa kohti itää ja Abruzzon vuoristoseutua. Moottoritiellä ei U-käännöstä niin vain tehdäkään, ja mikäpäs siinä, komeita vuoristomaisemia kelpasi katsella, kunnes sopiva liittymä käännökseen löytyi.

Oikean tien löydyttyä matka jatkui kohti Toscanaa ja Lusignanoa, jossa pysähdyttiin viininmaistajaiset. Tämä rituaali lienee de rigueur Italian kiertomatkoilla. Olimme sellaisella Venetossa 2009 ja nyt maisteltiin sitten Toscanan erikoisuuksia. Paikka ei ulkoapäin mikään erikoinen ollut:


Sisällä odotti lautasellinen naposteltavaa, ja koko tilaisuus oli rakenteeltaan selkeämpi ja hauskempi kuin edelliskesäinen. Isäntä ja häneen jonkinlaisessa liikesuhteessa (?) oleva suomalaistulkkinsa pitivät esitystä yllä, esittelivät viinit ja heittelivät kaikenlaista läppää.



Varsinainen Lusignano jäi näkemättä, lukuun ottamatta kaupunginporttia. Olisi hauska kuulla paikasta muurien sisäpuolelle asti ehtineiltä...


 Mutta olihan siellä hauskasti leikattuja puita...

...jyrkkiä ja kapeita teitä...


...ja näkymä Toscanan vihreille kukkuloille, renessanssin syntysijoille.


Ja renessanssista puheen ollen matka jatkui nyt kohti sen ydintä, Firenzeä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...