perjantai 12. marraskuuta 2010

Blogia viritetty


Ja se on nyt entistä suurempi, pitempi ja... öh, pinkimpi? Joka tapauksessa lisäsin Pois työpöydältä -blogin innoittamana LinkWithin -gadgetin, joka arpoo jokaisen postauksen alle kolme aiempaa postausta, hieman erilaiset eri kerroilla.

Myös lukijaksi voi ilmoittautua klikkaamalla tuota Lue-painiketta, tällöin täytyy kirjautua (tai olla jo kirjautuneena) Bloggeriin tai Googleen. Blogger ja Google näyttävät olevan naimisissa tavalla, jota en aina ymmärrä. Joka tapauksessa Bloggeriin kirjauduttuani huomaan olevani kirjautuneena myös Googleen... viisaammat selittäköön.

Joka postauksen alla on myös vempaimia, joilla voi levittää tekstin maailman tuuliin kaikenlaiseen sosiaaliseen mediaan. Ja mikäpä sinä, katsoihan Turun kaupunki työntekijöidensä mukaanmenon sosiaaliseen mediaan suotavaksi, mikä oli osaltaan vauhdittamassa tämänkin blogin syntyä ja allekirjoittaneen Facebookiin liittymistä.

Työskentelen Turun museokeskuksen (entinen Turun maakuntamuseo, entinen Turun kaupungin historiallinen museo) kulttuurihistoriallisessa kokoelmatoiminnassa, joten blogin alaotsikko voisi olla myös "ulospäinsuuntautunutta kokoelmatoimintaa". Blogi sisältää paljon Turun museokeskuksen toimintaan liittyvää, mutta missään nimessä tämä ei ole mikään "virallinen" museoblogi, vaan sisältää myös kaikenlaista omaa hauskaa matkoista, kirjoista, militariasta ja muistakin lukijoiden kärsivällisyyttä koettelevista aiheista.

Harmikseni olen huomannut, että vanhojen postausten kirjoitusvirheiden korjaus tai muu päivitys sinkauttaa ne uudelleen Agricolan ja Kansallisen digitaalisen kirjaston blogiseurantaan - pahoittelen!

Hyviä gadget-ideoita otetaan vastaan! :-)

2 kommenttia:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitos LinkWithin-linkistä, en ole jaksanut ottaa selvää mistä moisen voisi löytää. Blogger on Googlen omistuksessa ja siksi ovat sisäänloggauksen suhteen linkissä keskenään.

Kari Hintsala kirjoitti...

Huomasin että LinkWithinin toiminta on ainakin kotikoneella sanoisinko ajoittaista. Hauska värkki kumminkin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...