lauantai 9. lokakuuta 2010

Venetsia, osa I

Nimimerkki Metsiksen nimenomaisesta pyynnöstä lisää Italiaa, eikä suinkaan Alppien juurten pittoreskeja pikkukaupunkeja, vaan todellinen massaturismin polttopiste - Venetsia. Niin, ei voi mitään, kaupunki saa historiafriikin kerta kaikkiaan täpinöihinsä. Täältä lähtivät neljännen ristiretken ritarit kohtalokkaalle retkelleen, niin myös Marco Polo, täällä seikkaili Casanova, ja eikös vain Napoleonkin käynyt laittamassa paikkoja uusiksi.

Päräytetään suoraan Markuksen aukion rantaan.


Mutta mitäs siellä Dogen palatsin oikeassa reunassa on tekeillä?


Remonttipa hyvinkin, eikä ainakaan jää sponsori epäselväksi. Moinen näkymä Huokausten sillalle ei kaikkia miellyttänyt, mutta keskiajan kovimpien kauppamiesten kaupungissa tuo oli enemmän kuin paikallaan. Venetsialaiset yhdistivät jo tuolloin kekseliäästi ahneuden ja hurskauden.

Dogen palatsi on goottilaisen arkkitehtuurin mestarinäyte, kerta kaikkiaan yksi maailman kauneimpia rakennuksia, klisee tai ei.


Mutta katsotaanpa tarkemmin tuota toisen kerroksen pylväikköä. Kaksi pylvästä näyttää olevan väriltään muista poikkeavia.


Selitykseksi kerrottiin, että kuolemantuomiot julistettiin juuri noiden punaisten pylväiden välistä. Kuolemanrangaistusta tasavalta myös käytti, jos se tunsi olemassaolonsa uhatuksi. Uhriksi joutui muuan dogekin, Marino Faliero,  kun häntä epäiltiin yksinvaltaisista hankkeista.

Kuolemantuomiot pantiin täytäntöön aivan vieressä, kahden korkean pilarin välissä.


Pilarit tuotiin Venetsiaan Konstantinopolista monen muun monumentin tavoin. Alunperin niitä kerrotaan olleen kolme, mutta yksi mulahti siirrettäessä laguunin pohjamutiin ja on siellä vieläkin. Toisen päässä on tietysti evankelista Markuksen leijona, mutta kuka on toinen, tuntemattomampi kuuluisuus? Hän on Venetsian aiempi suojeluspyhimys, Pyhä Theodoros, joko Herakleasta tai Amaseasta. Venetsialaiset eivät häntä hylänneet Markuksen omittuaankaan. Veistoksessa hän talloo lohikäärmettä, tuota keskiajan taiteessa niin kovin dissattua luontokappaletta.

Tarinan mukaan patsaat pystyttänyt urakoitsija tinki palkkiokseen oikeuden järjestää uhkapelitoimintaa pylväiden välissä. Asiasta harmistunut kaupunginhallinto alkoi puolestaan toimeenpanna mestauksia samaisella paikalla. Taikauskoisimmat venetsialaiset eivät vieläkään kulje pylväiden välistä.

Venetsiassa on vain yksi piazza, Piazza San Marco, muut aukiot ovat nimeltään campo. Dogien palatsin edustan aukio on oikeastaan piazzetta, varsinainen Piazza San Marco aukeaa Markuksenkirkosta länteen.


Lavasta päätellen paikka on nykyään säännöllisesti järjestettävien musiikkitapahtumien näyttämö. Kuvassa oikealla Procuratie Vecchie ja vasemmalla Procuratie Nuove, täynnänsä kuuluisia (ja kalliita) kahviloita. Lavan takana Napoleonin tilaama lisäys, Ala Napoleonica.

Sama aukio Markuksenkirkolle päin. Pulujen ruokkimisen kerrottiin olevan kiellettyä, mutta eihän me uskottu. Mutta niin vain kävi, että kolmen (!) miehen poliisipartio tuli heristämään sormea ja siihen jäi ruokkiminen. Taitaa olla Italian turhauttavimpia poliisitehtäviä paarustaa aukiota päästä päähän ja torua turisteja, jotka jatkavat leivänmurujen heittelyä heti kun virkavalta selkänsä kääntää.


Puluista puheen ollen lähikuva yhdestä kirkon edessä olevista lipputangoista, jossa rinta rinnan niin elävät kuin pronssiset siivekkäät - jälkimmäiset kaiketi aarnikotkia. Lipputangot ovat sentään venetsialaista valmistetta, 1500-luvulta.


Lipputankojen juurelta on hyvä näkymä Pyhän Markuksen kellotorniin (Torre dell'orologio), sinänsä tyypilliseen myöhäiskeskiajan kaupunkien vaurauden symboliin.


Kellotornia vastapäätä on vieläkin korkeampi torni, Campanile, itse asiassa aukion uusin rakennus.


Koko komeus nimittäin sortui vuonna 1902, murskaten alleen sen juurella olleen Loggettan (ja talonmiehen kissan).


Venetsialaiset päättivät rakentaa kaiken ennalleen ja vuodesta 1912 Campanile on taas seissyt paikoillaan. Basilica di San Marco rakennettiin dogen kappeliksi ja evankelista Markuksen hautapaikaksi sen jälkeen, kun venetsialaiset olivat salakuljettaneet hänen jäännöksensä Alexandriasta. Kuuluisa pronssinen nelivaljakko tuotiin Konstantinopolista. Nykyään esillä oleva on kopio, aito on sisätiloissa.


Kirkko rakennettiin pitkään ajan mittaan ja korjailtiin aina tulipalojen jälkeen. Pilareista voi päätellä rakennusmateriaalia hankitun monestakin lähteestä. Vanhojen rakennusosien kierrätys oli keskiajalla enemmän sääntö kuin poikkeus.


Toinen kahdesta "Akkon pilarista", jotka - yllätys, yllätys - lienevät Akkon (Acre) sijasta nekin Konstantinopolista, Pyhän Polyeuctuksen kirkosta.


Koko kirkon eteläpuolinen seinä on yhtä suurta sotasaalisnäyttelyä, mitä hienoimpia marmoripintoja eri puolilta Välimerta.


Tuossa alhaalla muuten tetrarkit, joista olikin juttua jo aiemmin.

Kirkon ja palatsin välissä on sisäänkäynti (Porta della Carta, "Asiakirjojen portti") palatsin sisäpihalle. Sen yläpuolella on veistos doge Francesco Foscarista polvistumassa Markuksen leijonan edessä.


Tavoilleen uskollisina ranskalaiset rikkoivat miehitysaikanaan tämänkin "vanhan vallan" vertauskuvan. Ranskalaiset tekivät v. 1797 lopun Venetsian tasavallasta ja sen itsenäisyydestä. Napoleonin sotien jälkeen kaupunki kuului Itävaltaan, kunnes se vuoden 1866 sodan jälkeen liitettiin Italian kuningaskuntaan.



Profile Books -kustantamon Wonders of the World -sarjassa on ilmestynyt Iain Fenlonin kirja Piazza San Marco. Teos käsittelee aukiota ympäröiviä rakennuksia, mutta vielä niitäkin enemmän itse aukiota, sen elämää, siellä pidettyjä seremonioita, tapahtumia ja ääniä historian eri aikoina nykyiseen massaturismiin asti.



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...