keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Verona

Puoli vuotta ensimmäisestä blogimerkinnästä! Sen kunniaksi ja yleisön pyynnöstä huolimatta jälleen muistoja Italiasta. Kesällä 2009 käväistiin myös Veronassa, Gardajärven seutuja keskiajalla hallinneen Scaliceri-suvun varsinaisessa pääkaupungissa. Heidän rakennuttamansa on mm. Castelvecchion linna.


Ja ne tutut ghibelliinien pääskysenpyrstöthän ne täälläkin.


Veronassa on tiemmä Rooman jälkeen eniten antiikin jäänteitä Italiassa (esim. Pompeijin rauniot eivät liene laskuissa mukana, vaan tarkoitettanaan asuttuja kaupunkeja). Sellainen on mm. Arco dei Gavi, jonka Napoleonin ranskalaiset ampuivat päreiksi, mutta joka on myöhemmin koottu ja samalla siirretty toisaalle alkuperäisestä paikastaan.


Näkymä Castelvecchiolle ja sen sillalle Adigejoen ylittävältä Ponte Vittorian sillalta päin.


Veronan pohjoispuolella kohoaa kukkula, jonne ilmeisesti kaikki turistiryhmät viedään maisemia ihailemaan.


Veronan kaduilla voi aueta seuraavanlainen näkymä, eräänlainen Aboa Vetuksen ulkoilmaversio. Kun Turku on moderni kaupunki, jonka katujen alla on metrikaupalla keskiaikaa, niin Verona on keskiaikainen kaupunki, jonka katujen alla on - niin, metrikaupalla antiikin aikaa...


Ja tietysti Verona on Romeon ja Julian kaupunki! Tässä "Julian parveke". Löytyypä tiemmä Julian hautakin jostain. Kaupungissa muuten kuvattiin tuolloin taas yhtä filmatisointia aiheesta...


Piazza delle Erbe ("Yrttitori") on rakennettu roomalaisen forumin paikalle ja se on ollut keskiajalta lähtien kaupan ja hallinnon keskus. Etummaisena oleva pömpeli on Viscontien pylväs.



Jälkimmäinen kuva Arco della Costalle päin. Sen alla roikkuvan valaanluun merkityksestä voi jokainen esittää arvauksensa - varsinainen syy on unohtunut.

Torre dei lamberti on tyypillinen keskiaikainen asuin- ja puolustustorni. Muiden Italian kaupunkien tavoin niitä on Veronassakin aikoinaan ollut vaikka huru mycke.


Vielä yksi kuva Yrttitorin puhjoispäähän päin. Taustalla Palazzo Maffei ja sen edustalla Markuksen leijona, Venetsian vallan symboli, jonka ranskalaiset hävittivät 1797 ja joka korjattiin ennalleen lähes vuosisata myöhemmin.


Palazzo della Ragionen ("Järjen palatsin" ts. oikeuspalatsin) renssanssiportaat, jotka johtivat yläkertaan tuomarien tiloihin.


Pikainen silmäys Piazza dei Signorille päin ennen kuin...


...kohtaamme verrattoman militariateemaisen pylvään. Renessanssitykki olkatappeineen kaikkineen, ja sotilaisiin viittaa myös sana MILITES tuossa ylhäällä.


Scaligerien haudat olivat entisöintisuojauksen peitossa.


Piazza dei Signori ("Herrainaukio") renessanssipalatseineen oli oma suosikkini. Jopa keskellä jököttävä Dantekin on paikallaan, asuihan hän Veronassa jouduttuaan maanpakoon Firenzestä.





Kaupungin kaivot olivat nekin arkkitehtonisia nähtävyyksiä.


Rooman ajan päänähtävyys on tietysti amfiteatteri, Arena, jossa esitetään Aida joka kesä (etualan autojen takana oopperan lavasteita). Maanjäristys on vienyt aikoinaan koristeellisen ulkosivun ja kolmanneksen istumapaikoista. Ulkoapäin veronalaisten areena ei vedä vertoja Rooman Colosseumille...


...mutta sisältä kyllä. Antiikin roomalaiset optimoivat massatapahtumien  katsomojärjestelyt jo pari vuosituhatta ennen stadionrockin aikakautta.


Ja ilman Viktor Emanuel II:n patsasta ei Veronassakaan pärjätä!

maanantai 27. syyskuuta 2010

"Miekka Suomessa" saapunut

Palataan vielä viime perjantain tunnelmiin. Miekka Suomessa -kirjan ensipainos saapui Turun museokeskuksen tiloihin Kalastajankadulle ja otettiin Ospreyn esimerkin innoittamana vastaan asiaankuuluvin menoin.

Kirjan upeasta ulkoasusta vastannut graafikko Ulla Kujansuu ei valitettavasti suostunut samaan kuvaan kanssamme, joten seremonia jäi valokuvaaja Martti Puhakan (kuvissa vasemmalla) ja kirjan toimittajan, nöyrimmän blogistinne, tehtäväksi. Kun laatikkoa avattiin jalkaväen hukarilla M1748, kohosi jännitys huippuunsa...


...mutta kun opus oli käsiin saatu ja selattu, oli tyytyväisyyteen aihetta.


Ensimmäinen miekan historiasta Suomessa kertova yleisesitys oli nähnyt päivänvalon. Vielä muutaman päivän voi tehdä edullisen ennakkotilauksen (kts. aiemmat postaukset) Turun linnan museokauppa Fataburiin. Kirjaa on myynnissä kirjamessuilla Turun kulttuurin osastolla (A 80) ja sen jälkeen 5.10. lähtien Fataburissa (sisäänkäynti linnan esipihalta portilta katsoen vasemmalla).

Kirjan julkistukseen liittyen haastattelen yhtä kirjoittajista, arkeologi Mikko Moilasta, A-salin Jurtta-lavalla sunnuntaina 3.10. klo 10.40 alkaen. Mikko on kirjoittanut rautakautta käsittelevän osuuden. Hän myös valmistaa miekkoja itse ja on luvannut esitellä tilaisuudessa yhden valmistamistaan miekoista.

Osprey made much fuss about their box opening ceremony. So did we.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Aseapua lännestä

Perjantaimiekkamme liittyy Suomen historiaan, vaikka onkin peräisin Englannista. Ingmar Kämpe kertoo Miekka Suomessa -kirjan artikkelissaan, että näitä kevyen ratsuväen sapeleita M1796 hankittiin Suomen sodan aikana 2000 kpl Suomen tykkimiesten sivuaseiksi. Mainittu asekauppa käsitti myös ampuma-aseita, maineikkaita englantilaisia Brown Bess -musketteja.

Ruotsi oli vuonna 1808 jäänyt lähes yksin Ranskan ja Venäjän liittoumaa vastaan. Olipa Ruotsin valtausta varten tuotu joukkoja Tanskaan Espanjasta saakka. Ruotsin tukena oli enää Englanti, jonka interventiolaivasto ja -armeija odotti Göteborgin redillä, että strategiasta päästäisiiin yksimielisyyteen Ruotsin ailahtelevaisen kuninkaan kanssa. Yhtenä vaihtoehtona oli maihinnousu Suomenlahden itäosaan venäläisten huolloon katkaisemiseksi. Valitettavasti suunnitelma ei toteutunut, emmekä koskaan päässeet näkemään esim. Mike Chappellin piirtämää Ospreyn colorpleittiä siitä miten englantilaiset tarkka-ampujat (Rifles) lyövät veljen kättä Savon jääkäreiden kanssa jossain Varkauden tienoilla.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Maiden välisestä sotatilasta huolimatta englantilaiset olivat haluttomia taistelemaan venäläisiä vastaan, joiden liittolaisuus Ranskan kanssa katsottiin tilapäistä laatua olevaksi - oikeutetusti, kuten sittemmin kävi ilmi. Asian ratkaisi lopulta espanjalaisten kansannousu toukokuussa. Englantilaiset saivat rintaman Ranskaa vastaan ja Wellingtonin herttua kuuluisan sotaretkensä. Tanskaan tuodut espanjalaisjoukotkin tekivät kapinan ja purjehtivat englantilaisten laivoilla takaisin kotimaahansa.

Lähikuva tällä kertaa sapelin tupesta, jonka merkintä kertoo sen aikoinaan kuuluneen englantilaiselle 14. (Yorkin herttuattaren omalle) kevyelle rakuunarykmentille. Osasto taisteli Pyreneiden niemimaalla em. sotaretkellä, jolloin sen sotasaaliiksi Vittorian taistelussa 1813 joutui Napoleonin veljen, Espanjan kuninkaaksi nostetun Josephin hopeinen potta (chamberpot) - seurauksena vitsailu keisarin kamarineidoista (The Emperor's Chambermaids).

Tämän miekkatarinan loppuun on ilo lisätä, että Miekka Suomessa
on tänään tullut painosta ja painojälki on hyväksyttäväksi todettu!

Ennakkotilausetu on voimassa vielä ensi viikon torstaihin, 30.9. asti:
1-9 kpl tilaus > 15 % alennus > hinta 27,20 € per kirja
10+ kpl tilaus > 30 % alennus > hinta 22,40 € per kirja
Ennakkotilauksia ottaa vastaan Turun linnan museokauppa Fatabur.

Kuvat TMK/Martti Puhakka

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Eliittijoukkoja ja linnunsulkia

Italian sotamenestys jäi maailmansodissa vaisunlaiseksi, vaan heilläkin on ollut ja on valiojoukkoja, joille pystytettyihin muistomerkkeihin on tullut matkoilla törmättyä.

Ensimmäinen kuva on Veronasta. Sen kaupunginmuurit ovat UNESCOn maailmanperintökohde, mutta niihin on jo aiemmin ehditty kiinnitellä jos jonkinlaista muistomerkkiä.


Italian alppijoukot (Alpini) ovat maailman vanhin vuoristosotaan koulutettu ja varustettu erikoisaselaji, muodostettu jo vuonna 1872. Ennen ensimmäistä maailmansotaa kukaan ei ollut niin hullu, että olisi mennyt vuorille sotimaan, mutta 1915-18 Italian ja Itävallan tuolloisella rajalla nähtiin vuoristosota, jollaista ei ole koettu ennen sitä eikä sen jälkeen. Maasto suosi puolustusta, joten eteenpäin pääsemiseksi räjäytettiin hajalle kokonaisia vuorenhuippuja. Noissa äärimmäisissä oloissa käydyistä taisteluista kiinnostuneille voi suositella Mark Thompsonin kirjaa The White War.

Itselleni muistomerkki tuo mieleen Sammon ryöstön Pohjolan joukot. Jostain syystä päähineissä ei (ainakaan kovin hyvin) näy alppijoukkojen päähineissään kantamaa sulkaa. Miehillä ja aliupseereilla sulka oli peräisin korpista, upseereilla kotkasta, tosin myöhemmin myös hanhesta.

Linnunsulilla koristautuvat myös seuraavan monumentin sankarit. Tämä kivestä ponnistava tuima-ilmeinen pää löytyi Desenzano del Gardasta.


Bersaglierit perustettiin jo 1836 silloiseen Piemonten armeijaan. Nimen voisi kääntää tarkka-ampujiksi tai jääkäreiksi. Heidät tunnistaa hattuun tai kypärään kiinnitetyistä linnun pyrstösulista. Tähän asti olen englanninkielisessä kirjallisuudessa nähnyt niitä aina väitetyn kukon (cockerel) suliksi. Wikipedian mukaan töyhtö onkin peräisin metson (Tetrao urogallus) pyrstöstä. Eipä silti, tuo alppijoukkojen korpinsulkakin on usein "alennettu" variksensulaksi.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Riva del Garda

Hyppäämme taas kesään 2009 ja Gardajärven pohjoispäähän. Sen päässä on kaksi taajamaa, joista suurempaa, Rivaa, voi jo kutsua kaupungiksi. Sitä käsiteltiin Kaponieerin ihka ensimmäisessä postauksessa, ja käsitellään taas.

Riva on Torbolesta kävelymatkan päässä, mutta luodaan ensin silmäys taakse.


Tuulenvaihtumisilmiön vuoksi ranta on vielä tyhjä. Tuuli puhaltaa Gardan laakossa aamupäivisin pohjoisesta ja kääntyy äkisti jossain kohtaa iltapäivällä. Purjelautailijat säntäävät silloin vesille.

Torbolen ja Rivan välillä virtaa Sarcajoki. Alppivirtojen tapaan vesi on turkoosin kirkasta, vallan toista kuin savinen Aurajokemme.


Näkymä joen ylittävältä sillalta järvelle päin: jonkinlaista kanootilla pujottelua noiden lomitse kai harrastetaan.


Vaikka koko kaupunkien väli on tasankoa, työntyy siihen keskivälissä Brionen kallioharjanne. Autotie kiertää sen tällaisessa osittaisessa tunnelissa, jonka sivu on auki järvelle päin.


Kallioseinässä oli myös aukko, joka kovin muistutti tykkiaseman suuaukkoa eli ylhäällä oikealla oleva nelikulmainen ja porrastetusti syvenevä. Ja mikä ettei, olihan tämä rajaseutua vuoteen 1918 asti, ja itävaltalaisilla täysi syy pitää italialaiset tykkiensä tähtäimissä.


Rantatien varrella rehotti kaikenlaisia kasveja, joita kotona saa katsella vain kukkapurkissa.


Rivaan tullessa on ensimmäisenä vastassa on vallihaudan ympäröimä keskiaikainen (joskin paljon uudistettu) linna, jossa on paikallismuseon näyttelytilat, meidän Turun linnamme tapaan.



Kaupungin vanhat osat keskittyvät satama-altaan ympärille. Keskiajan kauppareitti kulki järven eteläpään Desenzanosta (josta myöhemmin lisää) järven yli Rivaan ja sieltä edelleen Alppien yli Saksaan.




Riva on todellakin vuorten juurella, näkymät ovat paikoin ihan päällekaatuvia.


Vuorilta tulee myös vesi voimalaitokseen, putkia pitkin. Tämän 1926 valmistuneen Ponalen vesivoimalan vihki itse Gabriele d'Annunzio, omalaatuinen runoilija ja omatekoinen sotasankari ensimmäisestä maailmansodasta. D'Annunzion koti/hauta/muistomerkki Il Vittoriale degli Italiani sijaitsee muuten sekin Gardan rannalla, Gardone Rivierassa.




Rannan puistikossa on myös toisenlainen muisto Mussolinin ajoilta, pronssilaatta alppijoukkojen kapteenin Renzo Angelinin muistoksi.


Laatta kertoo hänen kaatuneen sankarina Kreikan rintamalla maaliskuun 10. päivänä 1941. Kaatumisvuodeksi on merkitty myös XIX, mikä tarkoitti fascistihallinnon 19:ttä vallassaolovuotta. Ilmeisesti tätä uutta ajanlaskua käytettiin virallisissa yhteyksissä, vaikkei se koskaan entistä syrjäyttänytkään. Rivalainen eliittijoukkojen kapteeni kaatui mitä ilmeisimmin Primavera-offensiivissa.

Mutta olihan siellä sentään perinteellisimpiäkin muistomerkkejä, kuten vaikkapa Pyhä Johannes Nepomukilainen.


Tämä tsekkien kansallispyhimys on tosin tunnetumpi kotimaastaan, mutta muuallakin katolisissa maissa hänelle on patsaita pystytelty. Ilmeisesti Rivassa häneen turvattiin arvaamattomalla järvellä liikuttaessa. Gardan vaihtelevat tuulet ovat koituneet monen kohtaloksi ja heillekin oli muistomerkki rannalla.


Itse kävelimme aamupäivällä Rivaan, ja palatessamme iltapäivällä tuuli todellakin kääntyi hetkessä n. klo 14 paikkeilla. Voimakas tuuli humahti päälle ja aallot nousivat hetkessä - ja surffarit laudoilleen niiden mukana.

Onhan Rivassa muuten talvikin, vaan kun siellä kerran vielä maaliskuunkin alussa satoi lunta, tekivät paikalliset asiasta oman webbisivunkin!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Bomarsund

Palataan taas tauon jälkeen Turun linnan ritariklubin matkaan Ahvanmaalle. Sunnuntaina matka jatkui Sundin kunnan itäosaan, Bomarsundin linnoitukselle, jota venäläiset alkoivat rakentaa v. 1830. Kuten tunnettua, ei projekti koskaan valmistunut, vaan länsivallat tuhosivat rakennelman vallattuaan sen Krimin sodassa 1854. Linnoituksen varusväessä oli tuolloin myös suomalaisia sotilaita, joita joutui sotavangeiksi Englantiin saakka.

1800-luvun alkupuolella ei enää rakennettu trace italiennen mukaan. Uusi tyyli voidaan johtaa markiisi de Montalembertiin, jonka suunnittelemissa linnoituksissa puolustajan tulivoima oli pyritty maksimoimaan. Räjähtävien ammusten käytön lisääntyminen puolestaan lisäsi tarvetta suojata tykkien miehistöjä. Tykit sijoitettiin nyt vieri viereen, paksujen seinien sisään ja useaan kerrokseen.

Tämän tyylin linnoitukset kokivat tulikasteensa 1800-luvun puolivälin sodissa, juuri Krimin sodassa, ja toisaalta Amerikan sisällissodassa, jossa samantyyppisten linnoitteiden hallinnasta taisteltiin etelävaltioiden rannikoilla. Tykkien ja ammusten tehon nopea lisääntyminen 1800-luvun jälkipuoliskolla teki niistäkin pian vanhentuneita - tällöin koitti teräs- ja betonilinnakkeiden aikakausi.

Mutta palataan 1800-luvun alkupuolelle. Liittoutuneet tuhosivat Bomarsundin, mutta jotain on sentään jäljellä. Parhaiten on säilynyt päälinnakkeen ulko- ja pohjoispuolella ollut Notvikin torni:




Tornissa on esillä myös muutama tykki, erilaisin lavetein.



Jälkimmäisen tykin olkatapissa asianmukaiset valmistusmerkinnät.


Ulkoseinässä on nähtävissä "historian kosketus", englantilais-ranskalaisen laivaston tykinkuulien iskemiä jälkiä.



Näkymä kuulien tulosuuntaan päin on vaikuttava.


Päälinnoituksesta onkin sitten vähemmän jäljellä, vain hieman muurinpätkiä nykyisen maantien molemmin puolin. Hylätyn linnoituksen kiviä vietiin rakennusmateriaaliksi Helsinkiin saakka, jossa ainakin Uspenskin katedraali ja Aleksanterin teatteri saivat niistä osansa.


Kivenhakaajien työ on ollut korkealaatuista, paljon ei ole laastia ulkopinnan kivien väliin mahtunut.


Muurien sisusta oli krouvimpaa tekoa, tästä kuvasta saa rakenteesta käsityksen.


Mutta katsotaanpa ulkopintaa tarkemmin. Siinähän on jotain strategiapeliharrastajalle perin tuttua...


Hexejähän ne! :-)


Maailman ensimmäinen Viktorian risti (Victoria Cross) ansaittiin muuten Ahvenanmaan vesillä. HMS Heclalla palvellut merisotilas Charles David Lucas heitti Bomarsundin pommituksen aikana laivan kannelle tulleen kranaatin mereen pelastaen näin useiden tovereidensa hengen.

Lisää netissä: Bomarsund - Imperiumin etuvartio
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...